Virta ja Mäki jäivät yhteen otteluvoittoon

Antti Virta ja Samuel Mäki joutuivat tyytymään yhteen otteluvoittoon Tallinnassa sunnuntaina jatkuneessa judon miesten maailmancupissa. Kolmas sunnuntaina otellut suomalainen, Aki Jalonen karsiutui jatkosta ensimmäisessä ottelussaan, jossa oli pistejohdossa aivan viime minuutille asti.

Olympiaryhmän kuuluva Oulun Antti Virta aloitti lupaavasti alle 81 kilon saarjassaan. Puolan Blazej Mielcarek joutui jo 24 sekunnin kuluttua Virran tiukkaan kuristusotteeseen ja joutui antautumaan.

Seuraavaksi vastassa oli painoluokan hopealle yltänyt Venäjän Ivan Vorobev, joka sai nostettua suomalaisen tatamin pinnasta ja käännettyä selälleen ipponin arvoisesti.

Virta eteni keräilyihin, mutta hävisi Tshekin Jaromir Musilille, joka keräsi ottelussa kaksi 7 pisteen arvoista suoritusta ja pudotti suomalaisen lopputuloksissa seitsemänneksi.

Ålands Judoklubbenin Samuel Mäki aloitti alle 90-kiloisissa myös vahvasti ottamalla Viron Indrek Hopfeldtistä sidonnan, joka tuotti ipponvoiton. Seuraava ottelu Liettuan Karolis Bauzaa vastaan oli suomalaiselta huomattavasti vaisumpi. Ottelu eteni jatkoajalle ja Mäki keräsi itselleen kaksi varoitusta, jotka riittivät tuomaan voiton liettualaiselle.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa