Daniel Orphanou ja Rasmus Vauhkonen hakivat kokemusta Tsekin Eurooppa cupista

Turpal Djoukaev viides Portugalin Eurooppa cupissa

Pitkään on odotettu myös nuorempien osalta mahdollisuutta osallistua kansainvälisiin kilpailuihin. Kuluvana viikonloppuna otetaan sitten korkojen kera takaisin kaikki missattu aika. Kaikki ikäryhmät ovat tahoillaan tahkoamassa judoa. Aikuiset leirillä, alle 18 vuotiaat Tsekin Teplicessä ja U21 ryhmä Portugali Coimbrassa.

Kadeteista tulessa olivat Daniel Orphanou (-55 kg) ja hänen sarjassa oli 31 kilpailijaa. Vastaan asettui Puolan Nowuk, joka oli lopulta seitsemäs. Tappio tuli ja Daniel jäi päivittelemään sitä, että jäi otteissa jälkeen, eikä saanut sen takia tehtyä omia vahvuuksiansa. Oppirahat on tältä osin maksettu ja hienosti Daniel kiteytti, että on vaan treenattava enemmän ja kovempaa. Hyvä asenne.

Toinen edustajamme Rasmus Vauhkonen otteli sarjassa -60 kg, jossa oli 34 ottelijaa. Rasmus koki Danielin kohtalon ja tappio tuli Israelin Sorkinille, joka oli lopulta viides. Rasmus oli myös rehellinen omissa arviossansa ja totesi että kaveri oli voitettavissa, mutta lähikamppailutilanteen virhe kostautui ja sama teema eli treenattava entistä kovempaa.

Portugalin Coimbrassa Turpal Doukajev otteli -73 kg:ssa. Vastaan tuli ensin Italian kaveri, joka voitti Turpalin Golden scoren jälkeen varoituksilla. Kaveri eteni poolin voittoon ja pitkien keräilyjen takia Turpal keräilyihin. Siellä Turpal pistikin sitten tuulemaan ja ukkoa kaatui kuin pipoa. Ensin sen sai tuta britti ja sen perään puolalainen sai todeta ippon tappion myötä Turpalin paremmaksi Azeri ja venäläinen olivat seuraavaksi listalla ja Turpal oli jo pronssimatsissa pidemmän kaavan kautta. Vastaan tuli Itävallan kaveri ja ilmeisesti kahviosta palkattu tuomari. Sen verran sekavaa oli hänen työskentely, että ei oikein tiennyt kenelle pisteitä aina meni. Kerran Itävallan poika julistettiin jo voittajaksi ja pöydän takaa tuomio kumottiin ja kundit takas matolle. Loppupeleissä Turpal jäi sidontaan ja antautui ja tuomari julisti toketan. Tämä varmasti kuvaa toiminnan laadun, mutta Turpal lopulta siis viides eli tuloksena ihan hyvä.

Huomenna junioreissa ottelu vuorossa suomalaisista Erika Vauhkonen -57 kg, Pihla Salonen -57 kg ja Santeri Hakkarainen -81 kg. Kadeteissa ei suomalais edustusta huomiselle löytynyt.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa