Seuratukipäätökset tehty - yli 300 hanketta, mukana myös judoseurojen hankkeita

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt yhteensä 3 850 000 euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Seuratukea sai kaikkiaan 308 hanketta 49 eri lajin toimintaan. Seuratuen avustuksella palkataan päätoiminen tai osa-aikainen työntekijä 120 seuraan. Avustussummat vaihtelivat 30 000 eurosta 1 700 euroon.

Listalta löytyy Judokoille tutuista seuroista Jigotai, Kippon, Lappeenrannan Kamiza, Riihimäen Judoseura, Koyama ry ja Porvoon Shirokawa. Listalla on myös Tapanilan erä, mutta Judoliitossa ei ole tietoa mihin toimintaan seuratukea on haettu. Myös Jigotai on monilajiseura, joten ennenkuin seura saa päätöksen käsiinsä henkilökohtaisesti, sisältöä ei Judoliitossakaan tiedetä.

Kiteeläisen judoseura Kipponin tukea saaneen hankkeen nimi on Kippon - koko perheen judoseura ja Lappeenrannan Kamiza sai tukea hankkeelleen tasavertaisina tatamilla. Rovaniemen Koyaman saama tukisumma on suurin, 26 000 euroa, ja sitä on haettu seuratyöntekijän palkkaamiseen.

Tukea saaneet seurat ja tukisummat löytyvät täältä.

Linkki uutiseen Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla. 

Judoliitto oli tukena ja sparraamassa seuroja hakemuksen tekovaiheessa eikä tuki lopu tähän. Toivomme tiivistä yhteydenpitoa tukihankkeiden osalta myös Judoliiton suuntaan.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa