Oulun Judokerho jäi ilman mitalia joukkuekisassa

Pohjois-Suomen naiset myös neljänsiä.

Judon SM

Lappeenranta

Matti Tieksola

SM-kisojen päätöspäivänä taisteltiin joukkueiden paremmuuksista.  70-luvun loiston ajoista on sääntöjä muutettu niin, että mukaan hyväksytään alueiden omat joukkueet ja yhdellä vierasjudokalla vahvistetut joukkueet perinteisten seurajoukkueiden lisäksi.   Oulun Judokerho asetti oman joukkueen vahvistettuna Lappajärven Timo Autiolla.  OJK voitti Porin mutta viiden joukkueen poolissa jäi kuitenkin neljänneksi.

Mitalihaaveet kariutuivat kuitenkin jo ensimmäiseen otteluun Poria vastaan, koska lauantaina olkapään kipeyttänyt Antti Virta joutui luopumaan jatkosta yhden hävityn matsin jälkeen.

-          Olkapää oli jo yksilökilpailujen jälkeen kipeä ja se oli juuri se leikattu olkapää.  Hävisin porilaiselle ja sen jälkeen katsoin parhaimmaksi jättää muut matsit väliin, Antti Virta selitti.

Kaikissa neljässä ottelussa mukana ollut Ville Kiljander (66) otti kolme voittoa tosin kaksi kumartamalla.  – Voitin Saarisen Tatun ja Reinvallin Juhon kanssa kinattiin tasan.  Tunnemme toistemme metkut.

Myös OJK:n Mika Pitkänen (81) otteli mainiosti.  Vasta kuusi sekuntia ennen loppua Lahden JS:n Niko-Tapio Niemelä onnistui kellistämään oululaisen tatamiin.  – Siinä ottelussa tosiaan sain itsestäni hyvin irti.  Kuntokin kesti.

Jesse Jussila (+90) voitti Lahden Atte Heiskasen ja kumarsi yhden voiton.  Timo Autio (-73) kuvaili joukkueen tuntemuksia osuvasti.  – Joukkueessa aina syttyy yrittämään kaikkensa. Kukaan ei halua olla heikoin lenkki.

Pohjois-Suomen naisten joukkue taisteli urhoollisesti, mutta kova asennekaan ei riittänyt voittoihin.  Joukkueessa ottelivat OJK:n Lotta Savola (-70), Kajaanin ensikertalainen Heli Huttu (70) ja yliopiston judokat Miia Heikkinen (-52) ja Tomoko Mifune (-57). 

– Sain kerran Ylisen jopa horjumaan, Lotta Savola lausui hymyssä suin.  Ylinen oli Pekingissä olympiaedustajamme ja on nytkin tyrkyllä Lontooseen.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa