Osallistu uuden järjestön nimikilpailuun

Luovat Judokat - Mikä uudelle järjestölle nimeksi? Anna ajatuksen lentää! Hyvä nimi jää mieleen. Se viestii liikunnasta ja urheilusta, ilosta ja elämyksistä. Se toimii koko elämänkaarella. Se on lyhyt ja ytimekäs. Se viestii tapahtumissa, kokouksissa ja muissa yhteyksissä. Se kantaa eri foorumeilla rohkeasti ja upeasti eteenpäin sitä, mitä haluamme yhteisesti edistää.

Kuntoliikuntaliiton, Nuoren Suomen ja SLU:n hallitukset ovat maaliskuussa päättäneet yksimielisesti tavoitella uuden järjestön perustamista vuoden 2012 aikana. Uuden järjestön perustamisesta päätettäneen 12.6.  Nuoren Suomen ja SLU:n kevätkokouksissa sekä Kuntoliikuntaliiton ylimääräisessä kokouksessa. Tarkoitus on yhdistää uuteen järjestöön yhteiskunnallisesti tärkeät asiakokonaisuudet, kuten aikuisliikunta, lasten ja nuorten liikunta ja urheilu sekä liikunnan ja urheilun kehitys- ja edunvalvontatyöt.  Uusi järjestö on näkemyksellinen yhteisen äänen muodostaja, vaikuttava toimija, näkijä ja ajan hermolla. Olemme maailman liikkuvin urheilukansa.

Kilpailun osallistumisohjeet
Nimiehdotukset annetaan www.uusijärjestö.fi nettisivujen kautta. Kilpailu on kaikille avoin ja on voimassa 31.5.2012 asti. Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla nimiehdotuksella ja ehdotuksen mukana tulee olla osallistujan yhteystiedot (nimi, osoite ja puhelinnumero).

Palkinnot
Kilpailun pääpalkinto on 1000 € lahjakortti Vierumäen urheiluopistolle. Pääpalkinnon voittaa raadin valitseman nimiehdotuksen lähettäjä. Mikäli raadin mielestä ei löydy sopivaa nimiehdotusta, päävoittaja arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken. Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan palkinnoksi 5 kpl liikunnallista lahjakorttia (arvo 50 €). Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Uuden järjestön nimen valinta ja julkistaminen
Nimiehdotuksen valinnan valmistelun osallistuvat Tea Routala  Integer Nordic,  Sinikka Wallen Kuntoliikuntaliitosta, Tuula Paataja ja Jyrki Kemppainen Nuoresta Suomesta sekä Eila Ruuskanen-Himma, Juha Heikkala ja Teemu Japisson SLU:sta.

Nimikilpailun voittajan valitsee raati, johon kuuluvat puheenjohtajat Petteri Kilpinen, Timo Laitinen ja Juha Rehula. Tavoitteena on julkistaa nimi uuden järjestön perustamiskokouksessa 18.6.2012.

Lähetä ehdotuksesi nimikilpailuun osoitteessa   www.uusijärjestö.fi

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa