Olympiaryhmällä kuluvan vuoden loppukiri

Suomesta lähtee kuusi judokaa tavoittelemaan ensi viikonvaihteessa menestystä ja olympiakarsintapisteitä Hollantiin Amsterdamin Grand Prix- turnaukseen. Samalla alkaa kuluvan vuoden loppukiri.

Olympiaryhmästä puuttuu Lahden Judoseuran Niko-Tapio Niemelä, joka joutuu jättämään kisan väliin oikean käden peukalovamman vuoksi. Niemelän sarjassa alle 66-kiloa ottelee Nummelan Judon Antti Rintamäki.

Niemelä harjoitteli tiistaina Lahden kamppailuareenalla edustuskilpailijoiden harjoituksissa ja kertoi, että lokakuun lopulla Ruotsin avoimissa loukkaantunut peukalo on vielä aika kipeä, mutta kestää tavanomaiset salitreenit. Koviin kansainvälisiin kisatapahtumiin ei kipeällä kädellä ole kuitenkaan mitään mieltä lähteä.

Amsterdamin kisa on tämän vuoden toiseksi viimeinen arvokilpailu, josta on mahdollista kerätä olympiakarsintapisteitä. Joulukuussa edessä on vielä Tokion Grand Slam, jonka jälkeen tämä vuosi on paketissa.

Suomesta Amsterdamiin lähtevät alle 60-kiloissa ottelevat Valtteri Jokinen ja Juho Reinvall, alle 66-kiloisten Antti Rintamäki, alle 90-kiloisten Samuel Mäki, alle 52 kilon sarjassa otteleva Jaana Sundberg ja alle 63-kiloisten Johanna Ylinen. Kaikki muut ottelevat lauantaina 19. marraskuuta paitsi Samuel Mäki, jonka ottelupäivä on sunnuntai 20.11.

Valmentajina tatamin laidalla toimivat Mika Mukkula, Manne Isoranta ja Jukka-Pekka Jokinen.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa