Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen siirtyi eläkkeelle

Suomen Olympiakomitean pääsihteerinä vuodesta 1996 toiminut liikuntaneuvos Jouko Purontakanen saateltiin eläkkeelle Olympiastadionilla järjestetyllä vastaanotolla. Purontakasen 41 vuotta kestänyt ura suomalaisen urheilun parissa hakee vertaistaan. Judoliitto muisti Purontakasta läksiäisvastaanotolla JudoReino tossuilla ja liiton 50-vuotishistoriikkikirjalla.

 

Purontakanen aloitti urheilujärjestöuransa vuonna 1971 SVUL:n Nuoret ry:n toiminnanjohtajana ja ehti toimia uransa aikana mm. SUL:n toimitusjohtajana sekä  yleisurheilun EM- ja jääkiekon MM-kisojen pääsihteerinä. Olympiakomitean pääsihteeriksi hänet valittiin vuonna 1996.

 

- Koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu, kun olen saanut toimia suomalaisen urheilun kanssa yli 40 vuotta. Olen nähnyt useita eri lajeja eri rooleissa, isoja tapahtumia sisältä ja ulkoa. Suurtapahtumahankkeet ovat aina upeita kokemuksia ja niiden mukana on tullut paljon uutta suomalaiseen urheiluelämään. Esimerkiksi yleisurheilun EM-kisoihin vuonna 1994 rakennettiin ensimmäistä kertaa nykyaikainen markkinointikonsepti vip-kylineen, Purontakanen muistelee.

 

Muutostyö värittänyt viimeisiä työvuosia

 

Purontakanen on ollut merkittävässä roolissa myös viime vuosien aikana tehdyssä suomalaisen huippu-urheilun muutostyössä.

 

- Muutoksen seuraaminen ja siihen osallistuminen on ollut valtavan antoisaa. Uskon että siitä jää paljon positiivista jälkeä tuleville vuosille. Maltti on kuitenkin nyt tärkeää. Suunnitelmia on tehty, mutta niiden toteuttaminen ja sisäänajo vie aikaa. Pitää muistaa myös, että samalla on käynnissä koko suomalaisen urheilun ja liikunnan muutostyö, jonka yksi osa tämä huippu-urheilun muutos on, sanoo Purontakanen.

 

Olympiakisojen vetovoima säilyy

 

Olympialiikkeen ja olympialaisten tulevaisuuden Purontakanen näkee erittäin valoisana.

 

- Uskon että olympialaiset tapahtumana ja brändinä tulee edelleen vahvistumaan. Olympiakisat on ehkäpä maailman vetovoimaisin tapahtuma. Se on järkevästi rakennettu, sen kokoa ei ole tarvetta paisuttaa yhtään suuremmaksi vaan voidaan keskittyä laadun kehittämiseen.

 

Urheilu ei ”Jokelta” unohdu eläkepäivinäkään. Tavoitteena on nyt siirtyä taustalla toimijan roolista takaisin kentille. 

 

- Vuosien varrella on jäänyt työkiireiden takia niin monta kilometriä hiihtämättä ja niin monta golfkierrosta pelaamatta, että keskityn ensin niihin. Odotan myös sitä, että ehdin rauhassa lukea ja katsoa elokuvia. Ja jos elämä käy liian seesteiseksi niin vauhtia tuovat ihan varmasti tyttären 3- ja 5-vuotiaat pojat, nauraa Purontakanen.

 

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa