OJK:n Antti Virta palasi mestariksi

Judon SM-kisat

Lappeenranta

Matti Tieksola

 

Judon SM-kisojen avauspäivästä näytti tulevan synkkä Oulun Judokerholle kahden hylkäämisen ja muutaman tappion jälkeen, mutta viimeisenä kehiin astellut 81-kiloinen Antti Virta kirkasti Oulun maineen judokaupunkina.  Virta itsekin on ollut telakalla yhdeksän kuukautta lonkka- ja olkapäävammojen johdosta, mutta palasi kultakantaan Lappeenrannassa.

Mestaruus ratkesi vasta tuomariäänestyksellä, sillä Virran vastus Tikkurilan Mika Toroi on niin monessa liemessä keitetty, ettei vastaavaa löydy.  Miehet nuhjasivat kahdeksan minuuttia saamatta minkälaista ero toisiinsa.  Tuomarit joutuivat äänestämään ja äänet olivat 3-0 Virralle.

-  Minulla paino karkasi välillä yli 90 ja pudottaminen 81-kiloisiin otti lujille.  Noudatin tiukkaa dieettiä viimeiset viikot.  Viime yönäkin nousin jo neljältä ylös ja aloin lukea.  Jano oli hirmuinen, Virta kertoi.

Virran kaksi ensimmäistä ottelua Iisalmen Ville Pensasta ja Tampereen Otto Favenia vastaan olivat vaikeita.  Virta ei saanut konettaan täyteen iskuun, vaikka voitot tulivatkin.

-  Minulla oli nesteytyksenkin kanssa vaikeuksia, mutta vähitellen sain paikat auki.

 Kolmas ottelu oli myös vaikea.  Joensuun Matias Tikkanen ajoi Virralle kaksi varoitusta ja johti viimeiselle puolikkaalle asti.  Sitten oululainen tasoitti ja heitti lopulta komealla käsiheitolla joensuulaisen tatamiin.

Finaalissa Virta oli aktiivinen, vaikkei suorituksia tullutkaan.  – Tiesin että äänet tulee minulle, jos äänestykseen asti mennään, Virta uskoi.  Ja näin myös kävi.

Vaikka Virran tavoitteena vielä vuosi sitten oli Lontoon olympialaiset, hyväksyy hän junan menneen jo ohi. – Mutta tavoitteena minulla oli ilman muuta viiden renkaan kisat. Olen aina halunnut mukaan olympialaisiin ja tehnyt sen eteen töitä.  Nyt Lontoo meni sivu suun, mutta Rioon on enää neljä vuotta aikaa. Ohjelmassa on leirejä ja kilpailuja ennen sitä.

Pohjois-Suomeen tuli toinenkin mitali, kun Rovaniemen Koyaman Viljami Kietäväinen otti raskaassa luokassa hopeaa.  Parikymppinen nuorukainen oli miellyttävä piristys raskaaseen luokkaan.

-  Viljamilla oli erittäin hyvät otteet ja tekniikka hallussa. Todella hyvä esitys, Judoliiton päävalmentaja Mika Mukkula kehui.

Oulun Judokerhon Ville Kiljander sai ensin vapaavuoron, otti sitten rutiinivoiton ja semifinaalissa kärsi vääryyttä.  -  Vadud Balakthanov  yritti kuristaa, mutta kaulus oli leuan päällä ja silloin tuomarin pitäisi katkaista ottelu.  Näin ei käynyt ja keskeytyskomennon jälkeen taputin.  Tuomari kävi ottelun jälkeen kertomassa virheestään.  Ja minä olen pahoillani käytökseni johdosta, Ville Kiljander pyysi rehtinä judokana anteeksi antaessaan vyölleen uuden osoitteen ottelun jälkeen.

Onnea ja menestystä kävivät kokeilemassa myös Husein Archakov, Lotta Savola, Mika Pitkänen ja Jesse Jussila.  Archakov diskattiin, Savola hävisi kolme ottelua, Jussila ja Pitkänen hävisivät ainoansa. 

– Mutta muuten oli kiva kokemus ja huumorilla nämä tappiot pitää ottaa.  Harjoittelua lisätään, Mika Pitkänen puki sanoiksi muiden ajatukset.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa