Nina Koivumaki 16. Pekingissa

Nina Koivumäki sijoittui yhdellä otteluvoitollaan 16. sijalle Pekingin olympialaisten judossa maanantaina. Arpa oli tuonut Koivumäelle ottelukaavion äärimmäisen kovat vastustajat Kiinasta ja Japanista.

-Ninan kova taistelu ei valitettavasti nyt riittänyt tämän parempaan. Nina teki kaikkensa, mutta ei voinut paremmilleen mitään, kommentoin joukkueen valmentaja Mika Mukkula otteluita.

-Arpa oli kova, mutta ei olympialaisissa helppoa arpaa tulekaan. Täällä menestyäkseen pitää voittaa tosi kovia vastustajia, Mukkula jatkaa.

Alle 57-kiloisissa otellut Koivumäki pääsi ensimmäisen ottelukierroksen vapaalla. Toisen kierroksen otteluunsa hän sai vastaansa Kiinan Yan Xu, joka on viimetalven Pariisin turnauksen hopeamitalisti.

Ottelu alkoi tasaisena otetaisteluna ja yrityksiä tuli tasaisesti molemmilta. Kun ottelua oli käyty kaksi ja puoli minuuttia, Xu käänsi Koivumäen heittoyrityksen omaksi suorituksekseen viiden pisteen arvoisesti. Hetken kuluttua Xu kuritti Koivumakeä toistamiseen viiden pisteen arvoisella jalkaheitollaan.

Ottelun edetessä Xu alkoi väsyä ja passivoitua. Häntä ei kuitenkaan raivoisasti kannustaneen kotiyleisön edessä varoitettu. Xu vei tilanteet taitavasti rajoille ja sai näin tuomarin katkaisemaan ottelun aina Koivumäen hyökätessä. Tuomari ei juurikaan sallinut mattotyöskentelyä, mikä haittasi matossa vahvemman Koivumäen voiton metsästystä. Ottelu lopulta Xulle 5-0.

Xun selveiydyttyä välieriin Koivumäki sai mahdollisuuden tavoitella pronssia keräilyotteluiden kautta.

Ensimmäiseen keräilyotteluunsa Koivumäki sai vastaansa Algerian Lila Latrousin. Ottelu eteni pisteettömänä aina viime minuutille asti. Minuutti ennen ottelun loppua Latrousta varoitettiin passiivisuudesta kolmen pisteen varoituksella. Vain sekunti ennen ottelun päätöstä tilanne tasoittui, kun Koivumakeä varoitettiin samoin.

Jatkoajalla Koivumäki pääsi painostamaan Latrousille kolmen pisteen varoituksen, kun sitä oli oteltu puolitoista minuuttia.

Toiseen keräilyotteluun Koivumäki sai vastaansa Japanin Aiko Saton. Koivumäki sai pidettyä ottelun tasaisena ja hän pääsi tekemään hyvia hyökkäyksiä. Vahvaksi mattopainijaksi tiedetty Sato sai Koivumäen sidontaan, kun ottelua oli käyty kaksi minuuttia. Koivumäki tuli pois sidonnasta, joka tuotti Satolle viiden pisteen suorituksen. Sato sai kuitenkin jatkettua tilanteen uudelleen sidontaan, joka lopulta päätti ottelun 10-0, kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia.

Koivumäen avausvastustaja Kiinan Yan Xu otteli lopulta kotiyleisön riemuksi pronssille. Japanin Aiko Sato sijoittui seitsemänneksi loukattuaan jalkansa ottelussaan Brasilian Ketleyn Quardosia vastaan. Painoluokan yllätysvoittajaksi otteli Italian Giulia Quintavalle.

Painoluokan menestyneistä ottelijoista Pohjois-Korean viisinkertainen maailmanmestari Sun Hui Kye karsiutui toisesta ottelustaan. Edellisten olympialaisten voittaja Saksan Yvonne Boenisch sijoittui Koivumäen tapaan 16. sijalle. Espanjan moninkertainen arvokisamitalisti Isabel Fernandez sijoittui yhdellä ottelutoitollaan 9. sijalle. Kuuban Yurisleydis Lupeteyn kohtaloksi koitui niin ikään 16. sija. Ranskan ennakkosuosikki Barbara Harel sai tyytyä viidenteen sijaan.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa