Mika Mukkula päävalmentajaksi

Judoliitto on valinnut hollolalaisen Mika Mukkulan päävalmentajaksi. Mukkula on toiminut vuodesta 2001 Judoliiton naisten oto-valmentajana. Päävalmentajan pesti alkaa vuoden 2009 alussa.

-Kahden vuoden sisällä on neljät arvokilpailut, kun judossakin MM-kilpailut muuttuvat jokavuotisiksi. Naisten puolella odotan arvokisamitalia seuraavan kahden vuoden aikana. Miesten puolella odotan mitalia kolmen vuoden kuluessa. Tavoite on mitali Lontoon olympialaisista. Sitä ennen urheilijat pitää saada arvokisoissa mitaleille. Tavoite on kova, mutta realistinen, Mika Mukkula kertoo.

Suomi sai kovien karsintojen jälkeen Pekingin olympialaisiin kaksi naisjudokaa Nina Koivumäen ja Johanna Ylisen. Jaana Sundberg karsiutui Pekingistä niukasti.

-Pekingin jälkeen tunnelmani olivat ristiriitaiset. Vaikka Suomi saikin kaksi paikkaa kisoihin, niin minusta tuntui, että työ jäi kesken. Mitalia ei tullut, Mukkula muistelee.

-Naisten puolella suurimmat odotukset kohdistuvat tietysti olympiakävijöihin, mutta nuoria lupaavia naisia on tulossa. Elina Paulman ja Satu Lehikoinen ovat otelleet tänä syksynä erinomaisesti. Jos heidän kehityskäyränsä saadaan ylläpidettyä, heistä kuullaan vielä.

-Miehissä tulevien vuosien valtit ovat Antti Virta, Antti Rintamäki, Niko-Tapio Niemelä, Valtteri Jokinen ja toivottavasti myös Samuel Mäki. Alle satakiloisissa Rauli Kärpäsen edesottamuksia seuraan mielenkiinnolla. Miesten puolella on myös tulossa hyviä lupauksia, kuten nuorten EM-pronssimitalisti Samuli Havas.

41-vuotias Mukkula on omalla urheilu-urallaan ollut pohjoismaisen mitalitason judoka. Hän on suorittanut valmentajan erikoisammattitutkinnon Suomen Urheiluopistolla. Siviilitöikseen hän on palvellut Päijät-Hämeen pelastuslaitosta, josta hän jää virkavapaalle valmennuspestin alkaessa.

-Valmentaminen alkoi kiinnostaa jo aktiiviurheilijana. Kouluttauduin ja etsin tietoa. Jatkuva uuden tiedon hakeminen ja soveltaminen ovat olennainen osa nykypäivän valmennusta. Judo on muuttunut viime vuosina aika paljon. Sääntöjä ja sääntötulkintoja muutellaan kokoa ajan ja kansainvälinen turnausjärjestelmä on ollut melkoisessa myllerryksessä viime vuodet, eikä näille muutoksille näy loppua. Kehityksen kelkassa pysyminen vaatii urheilijoilta ja valmentajilta melkoisia ponnisteluja.

-Ei riitä, että on taitava ja hyvässä kunnossa. Judosta on tullut yhä enemmän taktinen älypeli, jossa kaikki ottelijat ovat eri maiden valmennustiimien tiukan analysoinnin kohteena.

-Vaikka judo onkin yksilölaji, valmentaminen on tiimityötä, jossa on mukana urheilijan lisäksi hänen oma valmentajansa ja taustajoukkonsa. On turha kuvitella, että kovia tuloksia voisi kukaan saavuttaa yksin puurtamalla.

-Tältä pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle, kun on liiton hallituksen tuki takana ja taustajoukot kunnossa. Päävalmentajana tunnustan ja arvostan judokoiden henkilökohtaisten valmentajien panoksen erittäin korkealle. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä.

-Lähiajan tavoite on saada kärkeä terävämmäksi. Pitkällä tähtäimellä kärkeä pitää saada myös levennettyä. Tavoitteista jälkimmäinen ottaa kuitenkin aikansa ja vaatii koko suomalaiselta judokentältä rohkeita ratkaisuja esimerkiksi seuratoiminnan ammattimaistamisen suuntaan, toteaa Mika Mukkula lopuksi.

Liitetiedostona painokelpoinen kuva Mika Mukkulasta.

Uutiskategoria

Ladattavat tiedostot:

Jaa Facebookissa