Aku Laakkoselle hopeaa sarjassa -81 kiloa.

Aku Laakkonen ja Aatu Laamanen mitaleille Kroatian Eurooppa Cupissa

Suomalaiset jatkoivat hyviä otteitaan sunnuntaina Dubrovnikn Eurooppa Cupissa kirkastaen lauantain viidennet sijat mitaleiksi.

Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Aku Laakkonen Helsingin Meidokanista. Aku otteli ensi kertaa -81 kiloisissa aikuisten Eurooppa Cup-tasolla ja debyytti oli onnistunut. Laakkonen otti neljä otteluvoittoa vahvoilla käsiheitoilla sekä mattotyöskentelyllä ja eteni finaaliin, jossa Ranskan Benoit Collin osoittautui vielä paremmaksi. Pitkäraajainen Collin pääsi yllättämään ottelun alkuminuuteilla uhrautumisheitolla 7 pisteen arvoisesti jatkaen tilanteen mattoon. Ranskalaisen mattotyöskentely oli vahvaa ja tuloksena kuristus sekä sarjan ykkössija Ranskaan. Näin Laakkoselle hienosti hopeaa.

Myös Aatu Laamanen otteli pirteästi -90 kiloisissa, vaikka alla ollut flunssa veroitti voimia. Tampereen judoka voitti alkukierroksilla kaksi ottelua mutta taipui semifinaalissa tulevalle sarjavoittajalle Serbian Bosko Borenovicille. Pronssiottelun Aatu vei jatkoajan osotogarilla 7-0.

-90 kiloisten sarjan muista suomalaisista Henri Hannula, Hämeenlinnan Judoseura, otti ensimmäisellä kierroksella voiton isäntämaan Garasic Ernjesistä mutta joutui taipumaan toisella kierroksella Borenovicille pistein 0-7. Myöhemmin myös keräilyissä tie nousi pystyyn. Tikkurilan Judokoiden Jaakko Alli jäi tällä kertaa ilman otteluvoittoja.

Viitaselle otteluvoitto Turkin GP-turnauksesta

Samuli Viitanen, Tampereen Judo, (-90 kg) voitti ensimmäisellä kierroksella Tsekin Jindrich Turekin kahden waza-arin arvoisesti. Toisella kierroksella vastaan tuli Tadkijistanin Ustopiriyon, joka vei ottelun ipponin arvoisesti nimiinsä sekä myöhemmin voitti koko sarjan.

 

Viikonlopun tarkemmat tulokset: www.ippon.org

 

Aatu Laamanen pronssia.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa