Kolmelle otteluvoitto Moskovan Grand Slamissa

Suomalaisjudokat jäivät parhaimmillaan yhteen otteluvoittoon Moskovan Grand Slamissa lauantaina. Johanna Ylinen, Valtteri Jokinen ja Niko-Tapio Niemelä ottivat avausotteluissaan voiton ja tarjosivat hyvillä otteillaan lupaavaa jatkoa, mutta kaikkien kohtaloksi tuli karsiutua toisessa ottelussaan.

Ylinen otti melko helposti  voiton Unkarin Baczkosta, joka yritti omaa heittosuoritustaan, mutta Ylinen  käänsi sen edukseen ja pudotti unkarilaisen selälleen. Toinen ottelu Israelin Schlesingeriä vastaan kääntyi nopeasti tappioksi ja mahdollisuudet jatkoon hupenivat.

Valtteri Jokisen alku oli vielä kevyempi kuin Ylisellä. Ruotsin Olle Sundström ei saanut omaa otteluaan kunnolla käyntiin, kun joutui jo Jokisen vahvaan sidontaan. Sieltä ei ruotsalaisella ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pois ja Sundström taputtikin antautumisen merkiksi.

Niko-Tapio Niemelä on polvivaivoistaan toipuneena päässyt taas hyvään otteluvireeseen. Hän pyöritteli selkeän ippon-voiton Kazakhstanin Azamat Mukanovista, mutta Azerbaidzanin Tarlan Karimov oli harmittavasti etevämpi käyttämään tilaisuutensa hyväkseen.

Terävästi ottelun aloittanut Niemelä tavoitteli vastustajan vasenta jalkaa, mutta ei saanut veto-nostoaan tarpeeksi vahvaksi. Kun suomalainen palasi perusasentoon, azeri käytti samaan tekniikkaa ja onnistui.

Myös Jaana Sundberg ja Juho Reinvall aloittivat ottelunsa pirteästi ja olivat muutamia kertoja lähellä pistesuorituksia. Reinvall sinnitteli tappioasemassa ottelun loppuun asti Armenian Gor Harutyunyania vastaan. Tamperelaisen käsivarsiheitot ja uhrautumisheitot jäivät kuitenkin puolitiehen ja pistetili jäi kokonaan avaamatta. 

Sundberg kohtasi avauksessaan Mongolian Bundmaa Munkhbaatarin, joka komeilee alle 52-kiloisissa maailmanlistan kolmosena. Sundberg on mongolialaisen pystynyt voittamaan, mutta nyt yksi harmittava taka-askel koitui suomalaisen epäonneksi. Munkhbaatar käytti tilaisuutensa oivallisesti hyväkseen ja päätti ottelun komeaan jalkaheittoon.

Sunnuntaina suomalaisista ottelevat Mika Toroi ja Antti Virta, molemmat sarjassa alle 81 kiloa.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa