Katri Kakolle alle 23-vuotiaiden EM-pronssia

Alle 23-vuotiaiden EM-kisat käynnistyivät Bratislavassa perjantaina 13.11.2015. Suomen Katri Kakko voitti upeasti pronssia naisten alle 52-kilon sarjassa. Otto Koposen kohtaloksi alle 60-kiloisissa jäi ensimmäisestä ottelusta karsiutuminen.

Katri Kakko saavutti ensimmäisen EM-mitalinsa hienon taistelupäivän jälkeen. Vain semifinaalissa Puolan Pienkowska (eteni lopulta mestariksi) osoittautui paremmaksi.

"Olen monta kertaa tippunut arvokisoissa ensimmäisestä ottelusta ja ajattelin tänään muuttaa sen. Olin luottavainen siihen, että kykyni riittävät aina mitaliin saakka." Katri Kakko kertoo.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Belgian Cappaert, jonka Kakko voitti varoituksin.

"Olemme ennenkin otelleet vastakkain kilpailuissa ja harjoituksissa. Tänään sain käännettyä itselleni."

Toisessa ottelussa vastassa oli Espanjan Perez Box. Espanjalainen on kova mattospesialisti, mutta Kakko syötti tälle omaa lääkettään.

"(Ratkaisevassa) mattotilanteessa olin jo lopettamassa yrittämisen, kun vastustaja yhtäkkiä kääntyikin ja pääsin tekemään hänelle ottelun päättäneen käsilukon." Kakko sanoo.

Semifinaalissa vastaan asettui lopulta mestariksi edennyt Puolan Pienkowska. Tasainen ottelu eteni molempien hyökätessä, kunnes Pienkowska pääsi Kakon sidonnasta karkuun ja käänsi tilanteen omaan sidontaansa.

"Se ottelu jäi harmittamaan. Olisi pitänyt pystyä pitämään oma sidonta. Sen jäljiltä olin niin puhki, että vastus hyödynsi tilanteen salamannopeasti."

"Kaiken kaikkiaan minua jännitti enemmän ennen otteluiden alkua kuin odotellessa pronssiottelua. Jännitys jäi jo ekaan otteluun, jonka jälkeen valmistauduin levollisin mielin kohti tulevaa." Kakko tunnelmoi.

Tauon jälkeen Kakko uhkui itseluottamusta. Hänestä oikein huokui voitontahto. Pronssiotteluun vastaan tuli Romanian Ioanca.

"Kun vastustaja sai ensimmäisen varoituksensa, tunsin voittavani ottelun enkä antanut minkään estää sitä. Oli upea tunne nousta EM-kisoissa palkintopallille niin monen vuoden yrittämisen jälkeen. Onneksi tänään tekemiseni tuotti tulosta." Kakko kertoo.

"Hienoa, että se mitali viimein tulee. Katri on ollut jo juniorina usein sijoitettuna painoluokassaan, mutta se menestys on niissä kisoissa hänet kiertänyt. Olemme hyvällä tiellä, Euroopan kärjen tuntumassa koko ajan. Ottelut olivat järkeviä ja omia virheitä ei tullut. Mitali oli ehdottomasti ansaittu!" valmentaja Markus Pekkola sanoo.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa