Katan Suomen mestaruudet ratkottu

Katan Suomen mestaruudet ratkottiin Järvenpäässä lauantaina 30.3.2019. Alla kuvia kisasta. Tulokset liitetiedostona sivun alalaidassa.

Lauantaina 30.3. pidettiin Piirosen liikuntakeskuksessa Järvenpäässä vuoden 2019 judon Kata-SM -kilpailut paikallisen seuran Akagin järjestämänä. Mitalistit ratkottiin kaikkiaan viidessä eri katassa: heittotekniikoissa (Nage no kata), hallintatekniikoissa (Katame no kata), itsepuolustustekniikoissa (Kime no kata ja Kodokan goshin jutsu, jossa on tekniikoita myös varsinaisen kilpajudon ulkopuolelta) sekä joustamisen tekniikoissa (Ju no kata).

Vuosien varrella kertynyttä tietoa ja teknistä osaamistaan esitti kaikkiaan kaksikymmentä asialle omistautunutta paria. Vakuuttavimman voiton pisteissä vei Hollolan Holjutaita edustanut pari Marko Ryyppö – Juha Alaluukas Kime no katassa. Myös Tikkurilan Judokoiden pari Marko Kallio – Pasi Oinas esitti hienon suorituksen Kodokan goshin jutsussa. Muut esityksillään loistaneet voittajaparit olivat Tikkurilan Mika Salsoila – Henna Mannonen Ju no katassa, saman seuran Juha Turunen – Pekka Väyrynen Katame no katassa ja Holjutain Ari Peltonen – Jani Penttilä Nage no katassa.

Järvenpään Akagi järjesti nyt toisen kerran peräkkäin SM-kisat ja paikalla olleet kisaajat sekä tuomarit olivat puitteisiin oikein tyytyväisiä.

Budolajien katat ovat alun perin tarinoita, jotka on kehitetty lajitaitojen säilyttämiseksi ja siirtämiseksi sukupolvelta toiselle. Katojen osaaminen vaatii syvällistä perehtymistä tekniikoiden yksityiskohtiin ja harjoittelijalta vie yleensä aikaa ennen kuin kisoissa alkaa pärjätä. Myös tuomareilta vaaditaan erittäin laajaa tietämystä lajista suoritusten arvioimiseksi.

Uutiskategoriat

Ladattavat tiedostot:

Jaa Facebookissa