Juho Reinvallille otteluvoitto judon MM-kisoista Riosta

Juho Reinvall ylsi suomalaisista avauspäivän ainoaan otteluvoittoon Rio de Janeirossa alkaneissa Judon MM-kisoissa. Valtteri Jokisen kohtaloksi koitui karsiutuminen avausottelusta.

Alle 60-kiloisissa otellut Juho Reinvall voitti avausottelussaan ensimmäisellä minuutilla Sveitsin Michael Itenin 10 pisteen eli ipponin arvoisella tehokkaalla käsivarsiheitollaan.

 

Toiseen otteluunsa Reinvall sai vastaansa Bulgarian Yanislav Gerchevin. Ottelu alkoi Reinvalilta lupaavasti. Gerchev sai ensimmäisen varoituksen ja sen jälkeen vielä kaksi lisää. Kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia, Gerchev käänsi Reinvallin käsivarsiheittoyrityksen omaksi seitsemän pisteen arvoiseksi suorituksekseen. Ottelun viimeisen minuutin alkaessa Gerchev heitti Reinvallin ipponin arvoisella lonkkaheitolla. Näin Reinvallin tie katkesi ja tulokseksi tuli jaettu 32. sija.

 

Alle 60-kiloisten toinen suomalaisottelija Valtteri Jokinen karsiutui hävittyään avausottelunsa Valko-Venäjän Arif Bagiroville. Bagirov yllätti Jokisen ottelun alussa seitsemän pisteen arvoisella käsivarsiheitolla. Hetkeä myöhemmin Bagirov vei Jokista ipponin arvoisesti uhrautumisheitolla.

 

Ottelut jatkuvat tiistaina, kun tatamille astelee Kansainvälisen Judoliiton IJF-rankingin kolmatta sijaa hallussaan pitävä Jaana Sundberg painoluokassaan alle 52 kiloa. Sundbergin avausvastustaja on Turkin Ayse Arca. Ottelut Riossa alkavat kello 10 paikallista aikaa.

 

MM-kilpailujen online-tulospalvelua on saatavilla kansainvälisen liiton sivujen kautta www.ijf.org

 

Kisojen netti TV-lähetystä voi seurata osoitteessa www.ippon.tv

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa