Judoliitto käynnistää uuden SEURAKEHITTÄMISOHJELMAN

Tartu tilaisuuteen ja tule mukaan käynnistämään seuraasi uusi toiminnan kehittämisohjelma. Ilmoittautuminen koulutusohjelmaan on käynnissä ja haku päättyy 12.12.2011.

Ensimmäinen Seurajohtaja – ja seuratoimijakoulutus käynnisti mukana olleissa seuroissa hyviä toiminnan kehittämishankkeita. Hyvien kokemusten ja seuroilta saatujen erittäin kannustavien palautteiden johdosta Judoliitto käynnistää uuden SEURAKEHITTÄMISOHJELMAN alkaen helmi-maaliskuussa 2012. Koulutus aloitetaan, mikäli mukaan lähtee riittävästi seuroja: vähintään 10 seuraa tulee olla aloituskokoonpanossa. Mukaan otetaan myös muiden kamppailulajien seuroja.

Judoliiton seurajohtamisen ja seuratoiminnan kehittämisohjelma kuuluu koulutusjärjestelmässä 3. tasolle. Koulutus kestää 1,5 vuotta ja yhteensä 270 tuntia. Opintokokonaisuuteen kuuluu viisi viikonlopun mittaista lähijaksoa - yhteensä 120 tuntia. Loput 150 tuntia on varattu etätehtävien ja oman seuran kehittämisohjelman tekemiseen.

Koulutus on suunniteltu tukemaan judoseurojen ansiokasta työtä ja tarjota apua seurajohtamisen haasteellisiin tehtäviin. Suomen Judoliiton strategiassa on kolme tärkeää painopistealuetta: seurajohtaminen, huippujudo ja harrastejudo. Judoliiton stratgian mukaan seuroja luotsataan kohti ammattimaisuutta, jotta niissä rohkaistutaan palkkaamaan päätoimisia seurajohtajia ja valmentajia. Tulevassa koulutuksessa painotetaan judokan urapolun ja kilpaurheilun kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä.

Lue lisää koulutuksen sivuilta.

Ilmoittaudu mukaan tästä.

 

 

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa