Judoliiton suositukset judoharjoitteluun 1.7.2020 lähtien

Perustelut

Judoliiton hallitus on käsitellyt judoharjoitteluun liittyviä suosituksia ja ollut myös yhteydessä painiliittoon. Judoliitto yhtyy Suomen Painiliiton suositukseen kontaktiharjoitteluun palaamisesta. Suomen Hallitus on kesäkuun aikana linjannut lievennyksistä mm. kokoontumisrajoituksiin liittyen. THL:n raportoimat Covid-19 tartunnat ovat tasaisesti laskeneet. 

1.7.2020 lähtien suosittelemme laji- ja oheisharjoittelua noudattaen seuraavia rajoituksia: 

Harjoitusryhmän koko on enintään 50 henkeä. 

Riskiryhmiin kuuluvat pidättäytyvät edelleen lajiharjoittelusta sekä kontaktista. 

Karanteenissa olevat eivät osallistu ryhmäharjoitteluun (THL:n ohjeiden mukaisesti). 

Ryhmäharjoitteluun osallistutaan vain terveenä. Kaikki, joilla on oireita tai judokat, joiden lähipiirissä on oireisia pidättäytyvät edelleen ryhmäharjoittelusta. 

Kaikki ryhmäharjoittelun osallistujat huolehtivat hyvästä käsihygieniasta ja noudattavat edelleen THL:n ohjeistuksia pandemian torjumisessa. 

Lajiharjoitteluun osallistuvat pyrkivät harjoitustoiminnan ulkopuolella edelleen välttämään suuria ihmismassoja sekä paikkoja, joissa suositeltujen etäisyyksien noudattaminen on vaikeaa. 

Kontaktiharjoitteluun osallistuvien tulee huomioida vastuunsa kanssaurheilijoista ja lähipiiristään minimoimalla kontaktit muihin ihmisiin. 

Kaikkeen lajiharjoitteluun osallistuminen on vapaaehtoista ja tapahtuu omalla vastuulla, mukaan lukien maajoukkueleiritys. Ketään ei siis velvoiteta osallistumaan esim. liittojohtoiseen leiritykseen. 

Painiliiton suositukset: https://www.painiliitto.fi/painiliiton-suositukset-painiharjoitteluun-1-7-2020-lahtien/ 

 

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa