Judoka Juho Reinvall valittiin Rioon

Juho Reinvall on saavuttanut Suomelle olympiapaikan judon 60 kg sarjassa. Reinvallin paikka tuli olympiarankingista Euroopan kiintiöstä. Suomen Olympiakomitea valitsi Reinvallin kisajoukkueeseen keskiviikkona.

Nyt Reinvallin sarjan 32:sta paikasta on kaikki jaettu yhtä kutsupaikkaa lukuunottamatta. 

Reinvall on olympiarankingissa sijalla 60. Euroopan kiintiöpaikoista toinen meni Bulgarian Yanislav Gercheville, joka on rankingissa 48:s. Reinvall keräsi olympiakarsinnoista 267 pistettä ja seuraavana listalla ollut Monacon Yann Siccardi 233.

Lontoon olympialaisissa 2012 Suomea edusti kolme judokaa: Jaana Sundberg (52 kg), Valtteri Jokinen (60 kg) ja Johanna Ylinen (63 kg).

Juho Reinvall:

- Ohan se hienoa, jos todellakin olympialaisiin nyt pääsee. Pitkään on tullut kisoja kierrettyä ja kyllähän olympialaiset on urheilijoille se iso haave. Aika pienestä minäkin olen niistä haaveillut, junnukisoista lähtien. 

- Jo viime olympiadilla (2008-2012) oli kisapaikka tavoitteena, en toki kiertänyt ihan yhtä 100 prosenttisesti karsintakisoja, kuin tällä olympiadilla. 

- Mielenkiintoinen kisa olisi odotettavissa, useinhan olympialaisissa on nähty paljon yllätyksiä. Se on aivan omanlaatuinen kilpailunsa.

Päävalmentaja Jaakko Saari:

- Juho tavoitteli sanojensa mukaan nyt viimeisen kerran olympiapaikkaa ja totta kai olen enemmän kuin tyytyväinen, että se nyt tuli. Viimeinen yritys toi paikan ihan oikealle miehelle.

- Yhdeksän SM-kultaa kertoo pitkäjänteisestä työstä, jota Juho on tehnyt. Tällä kaudella tekeminen on parantunut tasaisesti koko ajan ja keväällä otteluvoittoja on tullut mukavasti lähes joka turnauksessa.

- Tällä kertaa järjestelmä suosi meitä, kun rankingin sijalta 60 pääsi mukaan tässä sarjassa.

- Eihän tässä mitään erikoista kannata valmisteluissa tehdä, mennään normaali kisavalmisteluilla. Ja sitten Riossa ottelu kerrallaan.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa