Judo jatkaa Olympiakomitean järjestelmätuella

Suomen Olympiakomitean hallitus päätti olympiatuista Lontoo-lajeille ja niiden urheilijoille. Tukea myönnettiin yhteensä 990 000 euroa, joista 820 000 euroa suunnattiin järjestelmälajien liittojohtoiseen toimintaan ja 170 000 urheilijakohtaisena tukena niille kansainvälisen huipputason urheilijoille, joiden lajiliiton valmennusjärjestelmän ei arvioida pystyvän riittävästi auttamaan menestyksen saavuttamisessa.

Lontoo 2012 -tukiurheilijoille olympiatukea yhteensä 990 000 euroa vuodelle 2011

Uusina huippuyksilötuelle nousivat nyrkkeilijä Hanne Mäkinen, Nyströmien beachvolleysisarukset ja taekwondourheilijat Juho Kostiainen ja Suvi Mikkonen. Lisäksi muutamia urheilijoita on seurannassa ja voidaan nimetä tuelle tukivuoden kuluessa. Uutena tukimuotona huippuyksilöille ja heidän valmentajilleen rakennetaan valmennuksellista asiantuntijaverkostoa. Verkosto toteutetaan osin ostopalveluna ja se on samalla pilottikokeilu huippu-urheilun muutosryhmän analysoitavaksi.

”Ensi vuosi on Lontoon Olympialaisten paikkojen saavuttamisen kannalta erittäin keskeinen. Taloudellisen tuen lisäksi Olympiakomitea tiivistää koko ajan yhteistyötä niin järjestelmälajien kuin myös huippuyksilöiden kanssa, jotta urheilijoiden valmentautumisen kokonaisuus saadaan kuntoon Lontoon valmistautumista ajatellen”, sanoo valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola.

Olympiakomitean Judoliitolle myöntämä järjestelmä tuki on suuruudeltaan 80.000 euroa vuodelle 2011.

Kaikki tuet Olympiakomitean nettisivujen tiedotteessa klikkaa tästä.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa