Jokinen saa olympia-avaukseensa marokkolaisjudokan

Lontoon olympialaisten arvonnat on suoritettu ja suomalaisten avausvastustajat ovat Valtteri Jokisen ja Jaana Sundbergin osa selvillä. Johanna Ylinen joutuu odottamaan yhden ottelun tulosta, ennen kuin hänen avausvastustajansa tiedetään.

Jokinen kohtaa ensimmäisessä ottelussaan lauantaina Marokon Yassine Moudatirin. Ottelusta on odotettavissa tasainen vääntö, mutta sehän sopineen Valtterille, joka kertoi lämpiävänsä parhaimmilleen ottelun loppua kohden.

Marokkolainen selvitti itsensä rankingissa sijalle 18 ja keräsi 360 pistettä. Valtterin pistesaalis oli 306.

Jaana Sundbergiä vastaan astuu Albanian 21-vuotias Majlinda Kelmendi. Hänellä on melko näyttävä mitalitilasto, jossa kirkkaimmat voitot ovat tulleet alle 20-vuotiaiden kisoista. Toisaalta rankingsijoitukset ja aikaisemmat saavutukset eivät yleensä ole olympialaisissa kovin paljon painaneet. Niiden arvo punnitaan sunnuntaina, kun Jaana rutistaa tekniikastaan ja fysiikastaan irti parhaan mahdollisen.

Tiistaina otteleva alle 63-kiloisten Johanna Ylinen saa avausvastustajansa ottelusta, jossa kohtaavat Mongolian Munkhzaya Tsedevsuren ja Palaun Jennifer Anson. palaun tyttö on saanut joko maapaikan tai villin kortin, koska rankingissa hän ei noussut lähellekään suoraa paikkaa..

Jos arvailla saa, niin Johanna joutuu hakemaan otettaan mongolialaisen judogista. Se nähdään sitten tiistaina    

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa