Jatkoaikatappio pudotti Laakkosen U21 MM-judossa

Aku Laakkosen taival judon alle 21-vuotiaiden MM-kilpailuissa Kroatian Zagrebissa päättyi toisella kierroksella tulleesseen jatkoaikatappioon. Tätä ennen Laakkonen otti komean jatkoaikavoiton.

Laakkonen voitti avausottelussaan jatkoajalla tulleella waza-arilla Italian parin vuoden takaisen nuorten maailmanmestarun Giovanni Espositon ajassa 4:19. Laakkosen taktiikka ja kunto piti läpi ottelun heiton tuodessa voiton.

- Tämän tyyppisiin vastustajiin on tekniikoita harjoiteltu ja nyt alkaa onnistumaan. Aluksi oli otteissa haastetta, mutta varoituksia ei tullut enää niin kuin aiemmin. Oli tiedossa, että pitää saada suoritus voittoon ja se onnistui, Laakkonen kertasi.

Toisella kierroksella Laakkonen otteli myös jatkoajalle. Mutta tällä kertaa vahva ukrainalainen Hievorh Manukian oli parempi vastaheitolla tulleella waza-arilla ajassa 6:19.

- Matsaaminen tuntui hyvältä, vaikka pisteen saaminen oli vaikeaa. Jatkoajan alussa oli fiilis, että saan voittoon vaadittavan suorituksen kaverista, mutta oma yritys kostautui tällä kertaa, Laakkonen harmitteli.

Valmentaja Antti Renko oli tyytyväinen näkemäänsä.

- Akun ottelut ovat parantuneet syksyn mittaan koko ajan. Toinenkin ottelu oli ihan oikeilla jäljillä: omaa suoritusta pitää uskaltaa hakea rohkeasti voittaakseen.

Laakkosen voittanut Manukian eteni kaksi seuraavaakin ottelua voitettuaan välieriin, jossa hävisi Turkin Bilal Ciloglulle. Pronssista hän otteli Kazakhstanin Didar Khamzaa vastaan.

Suomen joukkue U21 judon MM-kilpailut, Zagreb 18.-22.10.2017

Aku Laakkonen -73 kg torstai
Henri Hannula -90 kg perjantai
Martti Puumalainen -100 kg lauantaina
Emilia Kanerva -63 kg perjantai
Antti Renko toimii joukkueen valmentajana. Velimatti Karinkanta tuomaroi.

 

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa