Jaana Sundbergille kultaa olympiakarsintaturnauksessa Rotterdamissa

Jaana Sundberg voitti judon Rotterdamin Grand Prix –turnauksessa painoluokkansa alle 52 kiloa. Turnaus on osa Lontoon olympiakarsintaa.

-Ensimmäinen tämän tason turnausvoitto tuntuu tosi hyvältä. Näitä ei ole muutenkaan Suomeen turhan usein tullut, iloitsi Jaana Sundberg otteluitaan.

 

-Viime viikonlopun Birminghamin maaimancuphopea varmasti kasvatti itseluottamusta. Finaalissa oli pari huonoa yritystä, mutta onneksi kaveri ei päässyt rankaisemaan. Finaalin jatkoajalla sain kunnolla molemmat kädet otteeseen ja siitä sitten uchimatalla Gomez selälleen, Sundberg jatkaa.

 

Torstai-illan arvonta oli tuonut Sundbergin ensimmäisen kierroksen vastustajaksi Luxemburgin Marie Mullerin, jolle Sundberg hävisi kaksi viikkoa aiemmin Birminghamin maailmancupissa. Nyt Sundberg sai luovutusvoiton.

 

Toiseen otteluun tuli vastaan Tsekin Lucie Chythra, jolle Sundberg oli hävinnyt syyskuussa MM-kisojen avausottelussa. Tiukka ottelu eteni aina jatkoajalle, jonka päätyttyä tasan Sundberg voitti tuomariäänestyksellä.

 

-Jaana hallitsi ottelua hienokseltaan alusta lähtien ja Tsekkiä varoitettiinkin kerran. Siinä mielessä täysin ansaittu voitto tuomariäänestyksellä, kommentoi joukkueen valmentaja Jaakko Saari.

 

Paikasta loppuotteluun Sundberg kamppaili sarjan maailman listan neljänneksi rankatun Espanjan Ana Carrascosaa vastaan. Sundberg oli hävinnyt kaikki neljä aiempaa kohtaamistaan Carrascosaa vastaan. Viimeksi tappio tuli toukokuussa Sao Paolossa. Nyt Sundberg lennätti Carrascosan selälleen vastaheitollaan, kun ottelua oli jäljellä puolitoista minuuttia. Ottelu Sundbergille 10-0.

 

-Jaana on kehitellyt tuota vastaheittoaan harjoituksissa, mutta nyt hän sai sen toimimaan ensimmäisen kerran tämän tason kisoissa, kommentoi Jaakko Saari.

 

Loppuotteluun Sundberg sai vastaansa maailman listan viidenneksi rankatun Espanja Laura Gomezin, joka on tänä vuonna kunnostautunut pronssimitaleillaan Tunisian Grand Prix´ssa ja Moskovan Grand Slam –turnauksessa.

 

Ottelu eteni tasaisena jatkoajalle, jota ehdittiin käydä vain 18 sekuntia, kun Sundberg lennätti näyttävällä uchimata-jalkaheitollaan Gomezin selälleen. Näin ottelu ja Grand Prix –voitto Sundbergille 10-0.

 

-Gomez onnistui hyvin estämään Jaanaa otteissa ja Jaanalla oli pari huonosta otteesta tehtyä yritystä. Jatkoajalla sitten Jaana pääsi oikeastaan ensimmäisen kerran matsissa hyvään otteeseen ja tulos on nähtävillä, Jaakko Saari kommentoi.

 

Miesten alle 60-kiloisissa Valtteri Jokinen voitti avausvastustajansa Belgian Yung Gascardin 5-0. Jokinen karsiutui seuraavasta ottelustaan hävittyään sen 0-7 Tsekin Pavel Petrikoville. Jokisen sijoitukseksi tuli näin jaettu 16. sija.

Alle 66-kiloisissa Antti Rintamäki voitti avauskierroksella Kanadan Sasha Mehmedovicin 5-0. Rintamäen tie nousi pystyy 0-10 tappiolla Moldovan Victor Scvortovia vastaan. Rintamäen sijoitukseksi tuli jaettu 16. sija.

 

Alle 60-kiloisissa Juho Reinvall ja alle 66-kiloisissa Niko-Tapio Niemelä karsiutuivat avausotteluistaan.

 

Kilpailut jatkuvat lauantaina, jolloin suomalaisista otteluvuoroon tulevat alle 81-kiloisissa Antti Virta ja alle 63-kiloisissa Johanna Ylinen.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa