Jaana Sundberg otteli viidenneksi Tokion Grand Slamissa. Kuva IJF Media.

Jaana Sundberg viides Tokion Grand Slamissa

Maailman listan neljättä sijaa pitävät Jaana Sundberg otteli viidenneksi Tokiossa käytävässä judon Grand Slam turnauksessa. Aiemmin tänä vuonna Sundberg on voittanut Grand Slamin kahdesti – toukokuussa Bakussa ja heinäkuussa Moskovassa.

Alle 52-kiloisissa otellut Jaana Sundberg pääsi avauskierroksen lepovuorolla. Toisen kierroksen ottelussaan Sundberg voitti Japanin Eri Kakitan 10-0. Kolmannen kierroksen ottelussa vastustajaksi tuli Yhdysvaltain Angelica Delgadon, jonka Sundberg voitti 10-0.

Paikasta loppuotteluun Sundberg kamppaili Japanin Yuki Hashimotoa vastaan. Hashimoto voitti Sundbergin syyskuussa Rio de Janeiron MM-kisojen pronssiottelussa. Tälläkin kertaa Hashimoto oli parempi vieden ottelu 10-0. Hashimoto otteli turnauksen voittoon.

Sundbergin tie eteni pronssiotteluun Japanin Ai Shishimea vastaan. Sundberg otteli aktiivisesti ja teki vastustajastaan viiden pisteen suorituksen. Sundberg jäi omasta uhrautumisheittoyrityksestään alle japanilaisen sidontaan, joka tuotti seitsemän pisteen suorituksen. Näin pronssi karkasi Shishimelle.

Toinen suomalaisottelija Vadud Balatkhanov (60 kg) karsiutui avausottelustaan Japanin Toru Shishimea vastaan.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa