Hallituksen kokoustiedote 3/2013

Judoliiton hallitus kokoontui 3.3.2013 Helsingissä käsittelemään tilinpäätöstä ja toimintakertomusta. Samassa yhteydessä pidettiin strategian täytäntöön panoa käsittelevä kokous.

Hallitus hyväksyi ja allekirjoitti tilinpäätöksen, joka oli lopputulokseltaan +51 tuhatta euroa. Budjettitavoite vuodelle 2012 oli +41 tuhatta euroa. Positiivisella tilinpäätöksellä saadaan paikattua muutaman edellisen tilinpäätöksen tappioita. Samalla hallitus käsitteli ja hyväksyi toimintakertomuksen ja valtuutti toiminnanjohtajan viimeistelemään sen jäsenistölle esitettävään kuntoon.

Hallitus päätti, että liiton toimisto valmistelee alueille toimintaohjeen alueiden talouksien irrottamiseksi liiton kirjanpidosta. Toimiston valmistelema esitys käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa, joka pidetään SM-kisojen yhteydessä 5.4.2013.

Strategian täytäntöön panoon liittyvistä asioista uutisoidaan strategiatatamilla ja liiton muussa viestinnässä kevään aikana tarkemmin.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa