EM-joukkue leirillä Budapestissa

Lissabonin EM-kisoihin valittu joukkue vahvistettuna loppukevään koitoksiin valmistautuvilla urheilijoilla leireilee Budapestissa. Leiri on yksi Euroopan Judoliiton Training Camp tapahtumista.

Budapestin EM-valmistautumisleiri alkoi maanantaina 17. maaliskuuta iltapäivän harjoituksella ja päättyy perjantaina 21. maaliskuuta aamuharjoitukseen.

-Leiriltä haetaan laatua ja tehoja harjoitteluun ennen EM-kisoja. Kansainvälisillä leirillä on tietenkin aina oma haasteensa saada harjoittelun omat tavoitteet toteutettua, mutta urheilijoiden parhaimmisto on jo tottunut siihen, että joka päivä ei pusketa randoria samalla tavalla ja rytmityksellä, kertoo naisten olympiavalmentaja Mika Mukkula.

-Pienemmille judomaille, kuten Suomelle, nämä EJUn Training Camp ovat elinehto. Meillä ei omasta takaa millään löydy riittävästi kovatasoisia harjoitusvastustajia. Onneksi EJUn johto on jo pitkään ymmärtänyt, että Eurooppa on täynnä pieni maita, jotka painivat saman ongelman kanssa. Näillä leireillä saadaan koko Euroopan judotasoa nostettua.

-Kansainvälinen leiri täydentää viime viikonlopun Varalan leiriä EM-kisoihin ja myös SM-kisoihin valmistautumisessa.

Suomen joukkue Budapestin leirillä

Valtteri Jokinen
Juho Reinvall
Niko-Tapio Niemelä
Antti Rintamäki
Eetu Laamanen
Kari Kerve
Samuel Mäki
Jerry Lammasniemi
Mika Toroi
Tomi Jaakkola
Akseli Halttu
Ville Jäske

Jaana Sundberg
Nina Koivumäki
Johanna Ylinen

Joukkueen mukana valmentajina ovat Jukka-Pekka Metsola, Seppo Aaltonen ja Tapio Mäntymäki. Joukkueen hieroja Jyri Kosonen joutui jäämään matkalta pois kovan kuumeen vuoksi.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa