Avaustappiot U18 EM-Kaunasin suomalaistriolle

Kadettien (U18) judon EM-kilpailuissa suomalaistriolle sattui melko kova arpa ja koko kolmikko karsiutui jatkosta avauskierroksen tappioiden myötä Kaunasissa Liettuassa käydyissä kilpailuissa perjantaina.

Frida Laxén hävisi Italian Chiara Palancalle -48 kg avausottelussa ipponilla ajassa 2.55. Laxén aloitti päättäväisesti, mutta jäi otteissa jälkeen ja italialainen kuittasi sidontavoiton wazarin arvoisen heittonsa jatkoksi. 

- Liikettä olisi pitänyt olla enemmän, nyt en onnistunut murtamaan vastustajan puolustusta, Laxén analysoi kamppailuaan.

Susanna Sundberg hävisi -52 kg avausottelussaan Georgian Mariami Mazanashvilille kahdella wazarilla. Sundberg hallitsi ottelun alkua ja ajoi georgialaiselle kaksi passiivisuusvaroitusta, mutta ottelun puolivälin jälkeen vastustaja sai rytmistä kiinni ja onnistui matalassa käsivarsikiepissä wazarin arvoisesti. Lopussa takaa-ajo oli hyvä mutta ei muuttanut ottelun lopputulosta.

- Ottelusta jäi hyvä fiilis, koska ottelin yhden kevään parhaista otteluistani. En kuitenkaan päässyt vastustajan käsistä läpi heittopaikkoihin. Tappio harmittaa, kertoi Sundberg tunnelmistaan.

Azerbaidjanin Davud Abasli puolestaan voitti ipponilla ajassa 2.06 poikien -60 kg sarjassa Turpal Djoukaevin. Djoukaev ei päässyt ottelutahtiin mukaan azerbaidjanilaisen painostuksessa.

- Ottelin epävarmasti. Olisin pystynyt parempaankin. Nyt katseet kohti Györin olympiafestivaaleja heinäkuun lopulla, Djoukaev totesi.

Valmentaja Otto Faven ei ollut tyytyväinen päivän antiin.

- Tulos ei luonnollisestikaan ollut hyvä eikä siihen voi olla tyytyväinen. Mahdollisuudet meillä on kuitenkin paljon parempaan. Nyt katseet käännetään olympiafestivaaleille ja keskitytään valmistautumaan sinne.

Suomalaiset voittaneista ottelijoista sekä Abasli että Palanca etenivät pronssiotteluun.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa