Alle 18-vuotiaiden syksyn ohjelma

Syksy on käynnistynyt ja kovaa vauhtia lähestytään vuodenvaihdetta. Tässä vaiheessa kaikkien on hyvä tarkistaa kalenterinsa ja päivittää ne tarvittaessa: Alle 18-vuotiaiden 1- ja 2-maajoukkueen ohjelmaan sekä valmennusryhmän ohjelmaan on tehty jonkin verran hienosäätöä: kaksi viimeistä leiriä ovat avoimia myös valmennusryhmälle.

Alle 18-vuotiaiden kaksi viimeistä maajoukkueleiriä on laajennettu koskemaan myös valmennusryhmään kuuluvia. Seuraava leiri on Pajulahdessa 23. - 25.10. ja ilmoittautuminen tapahtuu linkistä joka löytyy Judoliiton kalenterista kyseisen leirin kohdalta. Huomioikaa että ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään 12.10.2015. Viimeinen leiri on perinteinen joululeiri ennen vuodenvaihdetta ja sen tarkempi ajankohta ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Orimattilassa järjestetään tehostamisleiri 20. - 21.11. josta tiedotetaan vielä erikseen. Tavoite on saada mahdollisimman paljon yhteisiä leirejä ja tapahtumia koko ryhmälle, koska se on yksi oleellisimpia edellytyksiä ikäluokan kehityksen kannalta. Orimattilan leiri tulee olemaan kustannuksiltaan edullinen.

Joulukuussa järjestetään vuoden viimeinen U15 tehostamisleiri. Tälle leirille osallistuneet alle 18-vuotiaisiin vuonna 2016 siirtyvät voivat U15 leirin valmentajien suosituksella osallistua maajoukkueen joululeirille. Joululeirille tultaessa mukana tuodaan täytetty hakemus alle 18-vuotiaiden 2-maajoukkueeseen. Joululeirille pääsee siis osallistumaan kyseisen U15 leirin kautta, mutta valinnat 2-maajoukkueeseen vuodelle 2016 tehdään vuoden alussa kilpailullisin kriteerein. 

Lisäys: U15 leirin ajankohta on tiedossa lähiaikoina ja siitä tiedotetaan erikseen. Seuratkaa myös kalenteria.

Samurai-Cupit ovat merkittävässä osassa alle 18-vuotiaiden kilpailusuunnitelmassa. Kokeneemmille ne toimivat harjoituskilpailuina. Kaikkien maajoukkueeseen kuuluvien velvollisuus on osallistua näihin kilpailuihin. Kilpailut toimivat ikäluokan kotimaisena tasonmittarina ja siellä ikäluokan nuoremmat pääsevät haastamaan kärkinimet.

Vuoden viimeinen Samurai-Cup järjestetään Oulussa ja sen yhteydessä järjestetään leiri. Leiri on avoin kaikille alle 18-vuotiaisiin kuuluville - myös niille jotka eivät kuulu maajoukkueeseen tai valmennusryhmään. Oulun Samurai-Cupin jälkeen alle 18-vuotiaiden kokonaiskilpailuissa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet nousevat alle 18-vuotiaiden 2-maajoukkueeseen - elleivät siihen jo kuulu. 

Vuoden 2016 ensimmäissä tammikuussa järjestettävässä Samurai-Cup:issa otteluvoittojen kautta mitaleille yltäneen nousevat 2-maajoukkueeseen. Samoin helmikuun SM-kilpailuissa otteluvoittojen kautta mitaliotteluihin yltäneet. Samanlaisina mittareina luonnollisesti toimivat kaikki kovemman tason näyttökilpailut jotka toimivat myös näyttökilpailuina 1-maajoukkueeseen, kuten Swedish Judo Open ja vastaavat suunnitelmaan merkityt turnaukset.

1-Maajoukkuetta täydennetään syksyn aikana. Tavoitteena on saada laaja ryhmä kevään European Cup -kilpailujen kautta tatamille Vantaan EM-kilpailuissa heinäkuussa 2016. Seuraavaksi 1-maajoukkueeseen valintoja tehdään Swedish Openin jälkeen. Samoin tapahtuu marraskuussa Finnish Judo Openin ja Kaimu Keerakun jälkeen. Kilpailutuloksen lisäksi valinnoissa huomioidaan myös muut tekijät kuten harjoittelun asenteellisuus, osallistuminen Samurai-Cup:eihin ja leireille sekä mm. käytöstavat ja alle 18-vuotiaiden arvojen noudattaminen.

1-Maajoukkueeseen valittujen kevään kilpailuohjelma tulee olemaan vaativa joten se edellyttää hyvää pohjaa. Pohjan rakentamista onkin syytä jatkaa kesästä vielä koko syksyn ajan.

Huomioikaa myös: jos esimerkiksi sairastumisen vuoksi ei pääse leirille tai tapahtumaan, on siitä aina ilmoitettava. Jos ilmoittamatta ja ilman pätevää syytä ei osallistu maajoukkueen suunnitelmassa oleviin tapahtumiin, poistetaan ryhmästä.

Tiedotus tapahtuu pitkälti sähköpostitse. Mikäli jonkun yhteystiedot puuttuvat sähköpostilistastani, ne voi lähettää minulle osoitteeseen otto.faven@judoliitto.fi. Seuratkaa siis sähköpostitiedotusta ja tiedustelkaa mikäli jokin asia alle 18-vuotiaiden valmennuksessa askarruttaa mieltä.

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa