Britti (sin) korjasi -90 kg kultamitalin mukaansa ipponiin päättyneellä vastaheitollaan

Tuomariraportti U21 Euroopan Cupista Saksasta

Berliini 29.-30.7.2017

Aloituspalaverissa pyydettiin näyttämään varoitukset oikeilla käsimerkeillä, tekemään eron huonojen ja valehyökkäysten välille, komentamaan maten mieluummin liian myöhään kuin kesken hyökkäyksen ja olemaan hätäilemättä rajatilanteissa eli antamaan ottelijalle mahdollisuuden palata ottelualueelle yhden jalan ulkopuolelle menemisestä ennen maten ja shidon julistamista.

Tuomitsemiseni sujui tosi hyvin, sillä tunsin, että kaikki tilanteet olivat kontrollissani. Lisäksi ryhmämme sanaton viestintä pelasi erinomaisesti: mattotuomarina ollessa sai kysyttäessä nopean vastauksen ja mattotuomari oli puolestaan vastaanottavainen pöytätuomareiden ehdotuksille. Lisäksi emme nipottaneet esim. mattotuomarin julistuksia muuttaen, vaan hyväksyimme ne mikäli suinkin pystyimme. Hyvätasoiset ottelut olivat myös tapahtumarikkaina mielenkiintoisia tuomita. Parannettavaksi jäi pari pistemuutosta, jotka tulivat ihan aiheesta tällä kertaa. MM-kisan harjoittelua ajatellen saksalainen reilu tuomarikomissio valkkasi minulle finaaleista kaksi ennalta ajatellen haastavaa ottelua. M-66 Bra-Fra ja M-90 Geo-Gbr finaalit olivat molemmat kovia, kiivastempoisia ja jännittäviä otteluita. Onnistuin säilyttämään kylmähermoisuuden ja rauhallisuuden näissäkin otteluissa, joten viikonloppuun täytyy olla todella tyytyväinen.

Saavutin tähän kisaan asettamani tavoitteet komeasti: sain tuomita runsaasti hyvätasoisia, kovia ja tapahtumarikkaita otteluita rennossa ilmapiirissä. Onnistuin niissä myös omasta mielestäni hyvin. Erityisesti M-90 kg finaalissa onnistuminen oli erittäin vahvistava kokemus. Tällä perusteella ja pienellä hienosäädöllä olen erinomaisessa iskussa kuukauden päästä pidettävissä MM-kilpailuissa.

Veli-Matti Karinkanta

Kuva: Falk Scherf, EJU

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa