Tuomariraportti Jegaterinburgin Grand Slamista 15.-17.3.2019

Tuomaripalaverissa pyydettiin kontrolloimaan valmentajat, ottelijoiden puvut ja kumarrukset.

Kilpailun ensimmäinen päivä N-48 ja N-52 sarjojen tuomaroinnissa sujui omalta kohdaltani hyvin. Pystyin nauttimaan judosta ja sen tuomaroinnista, pysyin rentona ja pääsin otteluihin hyvin sisälle unohtamatta pitää kontaktia pöytätuomareihin. Pukujen korjaukseen ei juuri ollut aihetta, sillä mattomme ottelijat olivat poikkeuksetta kaikki kiristäneet vyönsä uumalleen kiitettävän tiukalle. Tänä päivänä oli helppo tuomita.

Päivän päättäneessä tuomaripalaverissa todettiin, että päivä oli mennyt kohtuullisen hyvin, vaikka judo ei ollut ollut kaikkein komeinta. Ottelijat vaikuttivat väsyneiltä, monet kun heistä olivat jo tahkonneet useamman kisan tänä vuonna. Tämän seurauksena muutama ottelu oli mennyt turhaan jatkoajalle. Ottelut olisi voitu ratkaista jo varsinaisella otteluajalla varoituksin.

Lauantain M-81 kg ottelut pysyivät hyvin kontrollissa ja rauhallinen tuomarointini jatkui edelleen. Pukujen korjauksesta tai niiden korjauttamattomuudesta ja judo-ottelun hengestä pitää kuitenkin kertoa esimerkki. M-81 Ned-Can semifinaali oli edennyt jatkoajalla jo jonkin aikaa ja näytti siltä, että alankomaalaisella  ottelijalla tuntui olevan kanukkia enemmän paukkuja. Vaikka kanukin puku oli erään alankomaalaisen hallitseman tilanteen jälkeen täysin pois vyön alta, niin en pyytänyt tätä korjaamaan pukuaan/antanut siihen edes mahdollisuutta tämän ollessa aloituspaikallaan, koska vastustajan hyvä rynnistys olisi keskeytynyt pukujen korjaukseen ja kanukki olisi saanut levätä, vaan jatkoin ottelua välittömästi. Tämän ansiosta alankomaalainen sai vietyä väsynyttä vastustajaansa waza-arin arvoisesti. Tämän esimerkin mukaisesti ottelua pitää osata lukea ja määrätä pukujen korjaukset tai antaa korjaamattomuudesta shidot ottelun hengen ja tilanteen mukaisesti. Pukujen korjaamisen käskyttämisen tai shidojen jakamisen pukujen korjaamattomuudesta ei pidä olla automaatio.

Toinen opettavainen ottelu oli edellä mainitsemani kanukin ja vahvan belgialaisen pronssiottelu. Tasainen kamppailu venyi varoituksettomana jatkoajalle. Kumpikin ottelija rikkoi otteita ja piti epänormaaleja otteita sääntöjen rajamailla, mutta hyökkäsi välillä vahvasti. Ottelu oli siis tasaista ja teknistä vääntämistä. Jatkoajalla silmukka ottelijoiden ympärillä alkoi kiristymään, sillä jos he eivät saisi ratkaistua ottelua suorituspistein, niin tuomarin pitää rangaista heitä sitten virheistä. Ensiksi palkitsin belgialaisen rynnistyksen kanadalaiselle antamallani passiivisuus-shidolla. Seuraava tapahtuma oli belgialaisen heikko tomoe-nage, josta tämä jatkoi suoraan juji-gatameen. Mielestäni ottelijan aikomuksena oli pelkästään päästä jujiin, joten varoitin tätä shidolla pystystä mattoon jatkuneesta käsilukosta. Toinen varoitus piti antaa tälle otteettomasta seoi-otoshista eli tulkinnan mukaan valehyökkäyksestä. Koska alettiin olemaan ottelun ratkaisuhetkillä, niin vilkaisin tähän varoitukseen vahvistuksen pöytätuomareilta. Noin viiden minuutin kohdalla belgialainen teki heikon sumi-gaeshin, joka vaikutti valehyökkäykseltä. Ajattelin, että tässä olisi paikka ratkaista ottelu kolmannella varoituksella ja pöytätuomareihin vilkaistessani näinkin heidän nyökyttelevän varoituksen merkiksi. Niinpä julistin ottelun ratkaisevan hansokumaken kanukin eduksi. Tämä ottelu ratkesi siis kanukin riikkeettömämpään otteluun. Vaikka belgialainen vaikutti vahvemmalta, niin varsinkin pitkällä jatkoajalla rikkeet ovat automaattisesti tuomarin suurennuslasin alla ja niistä annetaan helpommin ottelun ratkaisevia varoituksia.

Päivän tuomaripalaverissa todettiin tuomaroinnin olleen hyvää ja kuulemma mikään ottelu ei ollut mennyt turhaan jatkoajalle.

Sunnuntaina tatamillamme taistelivat N-78 ja N+78 sarjat. Raskaimmissa painoluokissa otteluissa on vaarana mennä jatkoajalle, joten tiukka shido-linja otettiin käyttöön aina ottelun kulun sitä vaatiessa. Oma tuomarointini sujui edelleen rauhallisesti ja mielestäni varmasti, eikä mitään erikoista päässyt tuomaroimissani matseissa tapahtumaan.

Tässä kilpailussa onnistuin alastulojen arvioinnissa hyvin, tai ainakaan niitä ei muutettu avustavien tai tarkkailijoiden toimesta. Muutamat alastulot olivat kiperiä eli suorituspisteen ja pisteettömyyden rajalla, mutten alkanut niistä suorituspisteitä liian nopeasti arvailemaan, vaan onnistuin pitämään hätiköinnit kurissa ja mahdollisesti samaan varmistuksen tuomiolle pöytätuomareilta. Judogin korjauslinjaan onnistuin löytämään merkittävän edistysaskeleen, sillä osasin parissa tilanteessa noudattaa ottelun hengen mukaista korjaamista/korjaamattomuutta.

Veli-Matti Karinkanta

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa