Kuva: EJU

Tuomariraportti European Open Luxemburg 28.-29.9.2019

Kisoihin otti osaa 354 judokaa 35 maasta. Tuomarikomissiosta olivat paikalla tuomarijohtaja Franky De Moor ja Alexandr Jatskevitch. Lisäksi paikalla muissa järjestelyteltävissä olivat Andreas Hempel ja Henk Plugge, jotka tarvittaessa sijaistivat tarkkailijoita. Tuomareita oli mukana yhteensä 15 kpl eli kahdelle matolle jaettuna kahdeksan plus seitsemän. Suomen tuomareita edustivat Juha Vuorela ja Kari Neuvonen.

Perjantai-illan palaverissa suoritettiin totuttuun tapaan nimenhuuto. Säännöistä kerrattiin judogin korjaus ja varoituksen antaminen negatiivisesta judosta. Pisteiden antamisessa korostettiin tilanteen katsomista loppuun saakka varsinkin rajatilanteissa. Näissä kisoissa jaettiin olympiaranking-pisteitä. Jokainen saavutettu piste saattaa olla karsinnan kannalta ratkaiseva, joten tuomareita kehotettiin olemaan erityisen tarkkana.

Lauantaina ottelualueellamme oteltiin -66 kg sarjan otteluita. Entinen Ranskan ykkösottelija Loic Korval protestoi voimakkaasti, koska hän ei päässyt irti Italian Matteo Pirasin vahvasta hihaotteesta. Hävityn ottelun jälkeen hän halusi käydä vielä tilannetta läpi myös tuomareiden kanssa.

Sunnuntaiaamun palaverissa tarkkailijat pyysivät käyttämään yhteydenpitoon ottelun aikana vain radiota. Radiopuhelimen tangentin napsuttelut, käsimerkit yms. eivät olleet hyväksyttäviä, koska tarkkailijoilla oli myös radiopuhelimet ja he halusivat olla perillä viestittelystä. Päivän päätteeksi olin mattotuomarina -100 kg sarjan pronssiottelussa. Ottelu päätyi Ranskan Nicolas Pavlovskin voittoon wazarin arvoisella heittosuorituksella.

terveisin,
Juha Vuorela

 

    Jaa Facebookissa