Tuomariraportti Cadet European cup, Gyor, Unkari 16.-17.11.2019

Tällä kertaa Unkariin lähti meidän kahden tuomarin lisäksi neljän urheilijan ja kolmen huoltajan joukkue. Olimme kaikki samalla aamulennolla Helsingistä Budapestiin. Hyvin sujuneen lennon ja bussikuljetuksen jälkeen olimme kisapaikalla Gyorissa klo 15 aikaan. Kävelimme Samulin kanssa kisapaikalla hotellille, jonne oli noin 2 km matka. Pikainen kävely keskustaan syömään ja sitten olikin aika lähteä seuraamaan arvontaa ja tuomaripalaveriin, jotka pidettiin kisapaikalla. Kilpailupaikkana toimi Gyor Olympic Park, joka on rakennettu Gyorissa 2017 pidettyjä nuorten olympiapäiviä varten. Keskus tarjosi hienot puitteet kilpailulle.

Kilpailuihin oli ilmoittautunut 461 kilpailijaa 30 maasta, ja ne käytäisiin neljällä matolla. Paikallisia A-tuomareita oli kutsuttu lisää, joten tuomareita oli paikalla riittävät 24 kappaletta. Timo oli tatami kakkosen ja Samuli tatami kolmosen tuomariryhmässä. Timon ryhmässä oli unkarilainen kv-a, italialainen kv-b sekä unkarilainen, puolalainen ja saksalainen kansallinen A-tuomari. Samulin kanssa kolmosmatolla oli Unkarin kv-a, Azerbaidzanin ja Romanian kv-b sekä kaksi Unkarin kansallista A-tuomaria.

Komission jäsenistä paikalle olivat saapuneet Andreas Hempel ja Metin Özkan. Arvonnassa komissaarit opastivat valmentajia käyttäytymään asiallisesti ja ohjeistamaan urheilijoitaan vain maten ja hajimen välissä. Lisäksi he kertoivat siitä, että ottelijoiden on omatoimisesti korjattava judoginsa tauon aikana. Arvonnan jälkeen pidetyssä tuomaripalaverissa komissaarit painottivat sitä, että tilanteet on maltettava katsoa loppuu ennen maten julistamista. Lisäksi palaverissa painotettiin kolmikon yhteistyötä. Muuten sääntöjä tai tulkintoja ei käyty läpi. Palaverin jälkeen palasimme hotellille.

Lauantaina kilpailut alkoivat kello 9:00 ja paikalla oltiin hyvissä ajoin ennen puolta yhdeksää.

Timo

Ryhmän yhteistyö toimi alusta asti todella hyvin. Avustavana ollessa ajatukset olivat kaikkien kanssa hyvin samanaikaisena. Tämä teki mattotuomarina toimimisen hyvin helpoksi. Timon matolla käytiin lauantaina -44(10) ja -66(53) sarjojen otteluita.

Töitä sai tehdä tasaisesti joka toisessa ottelussa joko avustavana tai keskellä. Fiilis pysyi koko päivän hyvänä. Hiukan huomasin ajautuvani mattotilanteissa turhan lähelle ottelijoita. Tähän päätin kiinnittää sunnuntaina enemmän huomiota, ja omasta mielestäni onnistuin sunnuntaina sijoittumaan paremmin. Lisäksi varoitusten antaminen tasaisen "tylsissä" otteluissa on edelleen vaikeaa. Tämä on seikka, jota on parannettava jatkossa. Lauantain loppuotteluissa sain toimia mattotuomarina -66 pronssiottelussa ja avustavana kahdessa muussa. Päivästä jäi positiivinen vaikutelma. Sunnuntaina kakkosmatolla otettiin sarjat +70, -81 ja +90. Varsinkin +70 sarjassa sai harjoitella tasaisessa tapahtumaköyhässä ottelussa varoittamista. Sunnuntai oli lauantaita lyhyempi päivä ja alkuottelut saatiin päätökseen jo klo 14 aikaan. Finaaleissa tuomittavakseni tuli -63 finaali, joka päättyi reilun minuutin jatkoajan ja viiden tuomitun shidon jälkeen.

Kilpailun jälkeen Samuli suuntasi kohti Budapestiä ja minä jäin Gyoriin odottamaan aamuista kuljetusta lentokentälle. Järjestelyt toimivat ja kisapaikka oli hieno. Tämä oli osaltani vuoden neljäs ja samalla viimeinen kv-kilpailu. Kilpailusta jäi positiivinen olo ja uskon, että osaltani onnistuin tuomaroinnissa paremmin kuin edellisissä tämän vuoden kilpailuissa. Ensi vuonna täytyy saada vielä muutama kisa enemmän, jos se auttaisi parantamaan kilpailuista saatavaa arvosanaa.

Samuli

Lauantaina matolla kolme oteltiin -55 ja -48 sarjojen ottelut. Päivä sujui pääosin hyvin. Liikkumiseni tatamilla ei ollut mielestäni sillä tasolla, mitä se normaalisti on. Matollamme oli kolme unkarilaista tuomaria ja molemmissa sarjoissa oli paljon unkarilaisia ottelijoita, tämän vuoksi olimme Romanian ja Azerbaidzanin tuomarin kanssa töissä lähes koko ajan. 30 otteluun mahtui kolme yhden ottelun taukoa. Ottelut olivat pääasiassa aktiivisia ja tasaisia. Moni ottelu meni kuitenkin jatkoajalle, mutta ratkesi pisteillä. Lauantaina olin -66 toisessa pronssiottelussa matolla ja kahdessa muussa ottelussa avustavana.

Sunnuntaina oli vuorossa -90 ja -63 ja tuomaroinnin tahti oli sama ensimmäiset 10 ottelua, eli yksi yhden ottelun tauko. Tämän jälkeen arvonnassa meidän maton tuomareiden kansallisuuden tilalle vaihdettiin EJU. Näin saatiin tuomareiden työnjako hieman tasaisemmaksi. Lisäksi listaa muutettiin käsin niin, ettei kukaan tuomaroinut matolla oman maan ottelijaa, mutta unkarilaisen ottelussa saattoi olla kaksi unkarilaista avustavaa tuomaria. Itse en ainakaan havainnut, että tällä olisi ollut mitään vaikutusta tuomarointiin vaan unkarilaiset kollegat näyttivät ammattitaitonsa, eivätkä vetäneet yhtään kotiin päin. Ottelut sujuivat sunnuntainakin hyvin, ippon voittoja tuli oman tuntuman mukaan enemmän, mutta vastaavasti jatkoajat ratkesivat lauantaita useammin varoituksilla. Oma tekeminen tuntui paremmalta kuin lauantaina. Yksi mattotilanne -63 sarjassa jäi mieleen. Ottelijoita en muista, mutta valkoisella otellut sai tiukan käsilukkotilanteen ja sininen ottelija rimpuili aikansa vastaan, mutta ei päässyt pakenemaan. Tilanne kesti varmaan lähemmäksi minuuttia, lopulta sininen ottelija taputti, julistin ipponin. Välittömästi ottelija alkoi levittelemään käsiään, ettei taputtanut. Taas kerran jäin miettimään, että mikä järki on sallia käsilukot ikäluokassa, jossa varsinkin tytöillä on niin yliliikkuvat nivelet, ettei niihin tahdo lukkoa saada. Toisaalta en voi tuomarina noin selvässä tilanteessa “pelastaa” toista ottelijaa julistamalla matte. Sunnuntaina olin yhdessä finaalissa avustavana ja yhdessä pronssiottelussa matolla.

Tämä oli vuoden kolmas turnaus ja viimeinen turnaus Euroopassa. Ensi vuodelle täytyy saada enemmän Euroopan kisoja, jotta voin kehittyä tuomarina seuraavalle tasolle.

Timo Lehtonen
Samuli Kipronen

    Jaa Facebookissa