Tuomarilisenssin päivitys 2021

Vallitsevasta virustilanteesta johtuen kisoja ei ole päästy Suomessa järjestämään. Vuosi on jo pitkällä, eikä vielä tiedetä, milloin seuraavat kisat voidaan järjestää. Tuomarilisenssin uusiminen saattaa monella tuomarilla olla jo mielessä, ja asia voi askarruttaa.

Tuomarikomissio on asiaa pohdittuaan päätynyt ratkaisuun, että lisenssin uusiminen vuodelle 2021 tapahtuu ensimmäisissä kisoissa, joita voidaan järjestää. Lisenssimaksu on poikkeuksellisesta vuodesta johtuen normaalia alempi eli 30 euroa. Lisenssimaksu avataan myöhemmin SuomiSporttiin.

Seurataan koronatilanteen etenemistä, käydään rokotuksissa ja pidetään tuomarointikykyä yllä niin hyvin kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Ja iloitaan siitä, kun joskus pääsemme taas tatamille. Laitellaan tarkempaa lisäinfoa, kun tilanne normalisoituu. Aurinkoista kevään jatkoa!

tuomarikomissio

    Jaa Facebookissa