EJU / Carlos Ferreira

Arvokilpailuiden valintakriteerit

Valmennusvaliokunnan suppea kokoonpano on 11.3.2017 hyväksynyt alla olevat kriteerit, jotka toimivat arvokilpailuiden urheiljavalintojen pohjalla. Valinnat tekee valmennusvaliokunta vastuuvalmentajien esityksestä.

Aikuisten EM- ja MM-kisoihin valitaan urheilijat, jotka ovat voittaneet Eurooppa-cupin tasoisen kilpailun tai saavuttaneet  mitalisijan European Open -tasoisessa tai sitä korkeampitasoisessa kilpailussa viimeisen kahdeksan kuukauden aikana ennen valintojen tekemistä.

Urheilijan on oltava aktiivisesti sitoutunut maajoukkuevalmennusryhmän toimintaan ja hänen terveydentilansa on oltava hyvä. Mikäli urheilijalla on vaadittavat näytöt aikaisemmalta ajalta ja hän on ollut esimerkiksi loukkaantuneena, on hänen osoitettava ottelukuntonsa ennen kisoja.

Kisoihin voidaan valita myös urheilija, joka on ollut mitaleilla Eurooppa Cupin tasoisessa kilpailussa tai sijoittunut kahdeksan parhaan joukkoon European Open tasoisessa tai sitä korkeampitasoisessa kilpailussa kahdeksan viime kuukauden aikana. Tällöin valinnassa painavat mm. menestymisennuste tulevaisuudessa, tavoitteellisuus, harjoitteluaktiivisuus, ja testeissä osoitettu fyysinen kunto.

Mikäli kahdella saman painoluokan kilpailijalla on riittävät näytöt voidaan molemmat valita kisoihin. Mikäli useammalla saman painoluokan kilpailijalla on riittävät näytöt arvioidaan näyttöjä yksityiskohtaisemmin ja tukeudutaan valmentajien arvioon esimerkiksi  näyttökisojen tasosta ja voitetuista vastustajjista.