Juha Turunen ja Pekka Väyrynen Belgian kataturnauksessa talvella 2019.

Katan EM-kisat viikonloppuna Las Palmasissa

Katan Euroopan Mestaruuskilpailut käydään Gran Canaria Arenalla Las Palmasissa 20-21.7.2019. Kilpailuun on ilmoittautunut 17 maasta 228 kilpailijaa. Suomea kisoissa edustaa kokenut ja iskukykyinen 9-hengen joukkue.

Katan EM:ssä alaikäraja on 18 vuotta ja kilpailijalla tulee olla vähintään 1.dan vyöarvo. Kataa kisataan pareina, ja ne voivat muodostua yhtälöistä: kaksi miestä, kaksi naista tai yksi mies-yksi nainen.

Viikonlopun EM:ssä ensimmäisenä päivänä jokainen kata jaetaan kahteen ikäryhmään Torin iän mukaan. Eniten pisteitä kerännyt pari voittaa kultamitalin, toiseksi eniten pisteitä kerännyt hopean ja kolmanneksi eniten pronssin. 
Toisena kisapäivänä jokaisen katan kummankin ikäryhmän 3 parasta paria (eli yhteensä 6 paria per kata) ottelevat Katan avoimesta Euroopan Mestaruudesta. Jokaisesta katasta eniten pisteitä kerännyt pari voittaa ’Absolute Kata European Champion’ tittelin.

Suomen edustajat vuoden 2019 katan Euroopan mestaruuskilpailussa ovat:
Katame-no-Kata: Juha Turunen (Tikkurilan Judokat) – Pekka Väyrynen (Tikkurilan Judokat)
Kime-no-kata: Marko Ryyppö (Holjutai) – Juha Alaluukas (Holjutai)
Kime-no-Kata: Markku Henttonen (Hyvinkään Judoseura) – Pia Palosvirta (Hyvinkään Judoseura)
Kodokan Goshin-Jutsu: Leo Mononen (Kotkan Judoseura) – Jorma Paasi (Kotkan Judoseura)
Tuomari: Hannu Mustonen (Tikkurilan judokat)

EM-kisojen jälkeen EJU pitää kisapaikalla vuosittaisen Kata Congressin, jossa Suomea edustaa Hannu Mustonen.

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa