Vieraana pj-blogissa: valmennusvaliokunnan puheenjohtaja arvokisavalintojen äärellä

Urheilun ikuisuusilmiöihin kuuluu, että arvokisojen joukkuevalinnat aiheuttavat kannunvalantaa ja erilaista mukinaa. Näin ajoittain meilläkin.Viime päivinä on muun muassa syytetty puheenjohtajaa oman seuran tytön suosimisesta, kun Kirkkonummen nuori Emilia Kanerva valittiin aikuisten MM-kisoihin. Judoliiton puheenjohtaja ei osallistu mitenkään arvokisavalintoihin eikä edes valintakriteerien määrittämiseen. Valmennusvaliokunnan puheenjohtajana vierailen nyt tässä blogissa avaamassa niitä. Kerron myös maajoukkuevalmennuksen yleisistä periaatteista ja lopuksi perustelen tuoreita MM-valintoja. Alun perin tämän kirjoituksen piti ilmestyä seuraavassa judolehdessä, mutta asian ajankohtaisuuden vuoksi se julkaistaan jo nyt.

Valmennusvaliokunnan vastuulla on liittovalmennus kokonaisuudessaan, myös urheilijoiden lähettäminen arvokisoihin. Asetamme myös ne kriteerit ja suuntaviivat, joiden mukaisesti valinnat tehdään. Esityksen joukkueen kokoonpanosta tekee aina maajoukkueen vastuuvalmentaja. Valiokunta kuuntelee esityksen ja sen perustelut, tekee kysymyksiä, punnitsee asian ja nimeää joukkueen.Esitys perustuu ennen kaikkea kansainvälisissä kisoissa saavutettuihin tuloksiin. Ne kertovat, mitkä ovat judokan edellytykset otella arvokisatatamilla.

Nuorten ikäluokissa riittävänä näyttönä pidetään Euroopan cupin sijoituksia 7. sijasta ylöspäin. Nämä ovat kovimpia maanosassa järjestettäviä nuorten turnauksia arvokisojen ohella. Aikuisissa valintansa voi varmistaa Euroopan cupin voitolla tai Euroopan Openin mitalilla. Myös Euroopan cupin mitalit katsotaan näytöksi, jonka perusteella kisoihin voidaan valita. Rajatapauksissa harjoitteluasenne ja urheilijan osoittama kehitystahto alkavat painaa vaa'assa.

Kilpailunäyttöjen lisäksi vaaditaan sitoutumista maajoukkueen toimintaan, joka käytännössä tarkoittaa ennen kaikkea kotimaassa järjestettävää maajoukkueleiritystä. Tämä velvoite palvelee suomalaisten kilpajudokoiden yhteistä hyvää. Randoria täytyy kokoontua ottamaan yhdessä. Mitä tasokkaampi ja suurempi joukko on koossa, sitä paremmin harjoitus palvelee kaikkia osallistujia.Jotkut arvostelevat sitoutumisvaadetta yksilön vapauden rajoittamisena. Toisinaan itselle sopisi paremmin tehdä jotain muuta kuin lähteä leirille. Valmennuksellisestikaan jokainen leiri ei aina osu jokaisen maajoukkuevalmennettavan kannalta täydelliseen kohtaan. Mutta jos leireillä käydään vain silloin kun huvittaa ja sopii, randorivastustajien määrä leireillä hupenee, harjoitusten taso laskee ja kaikki häviävät. Laulun sanoin: jos haluu saada, on pakko antaa. Kun vuorossa on itselle tärkeä valmistautumisleiri, muut ovat myös paikalla harjoittelemassa sinun kanssasi. Yleensä urheilijat ymmärtävät tämän vastavuoroisuuden erittäin hyvin ja arvostavat sitä.Randoriin vaaditaan joukkovoimaa, mutta muutoin päivittäisharjoittelu voi olla yksilöllistä. Mikään ei estä myöskään omia harjoitusjaksoja ulkomailla.Maajoukkueilla on kuitenkin kilpailuohjelma, joka määrittää, mihin kilpailuihin yhdessä osallistutaan. Muissakin kisoissa urheilijat voivat omavalintaisesti käydä, mutta resurssit eivät riitä liittovalmentajien lähettämiseen kaikkiin mahdollisiin kisoihin.

Näiden yleisten linjausten jälkeen käsittelen vielä tarkemmin tuoreita MM-valintoja. Elokuun MM-kisat Budapestissa ovat jo seuraavien olympiakarsintojen ennakoiva lähtölaukaus. Kevään EM-kisoihin edellytettiin kahdeksan kuukauden sisään annettuja näyttöjä, mutta nyt mukaan haluttiin ottaa myös hiukan vanhemmilla eli vuoden sisään annetuilla näytöillä ne, joilla valmentajien arvion mukaan on hyvät edellytykset lähteä mukaan olympiakarsintaan, kun se oletettavasti ensi keväänä toden teolla alkaa. Lisäksi täytyy tietenkin pystyämielekkäästi ottelemaan MM-kisoissa.

Näyttöjä odotettiin viime viikonlopun Minskin kisaan asti, ja joukkue julkaistiin maanantaina. Siihen nimettiin Samuli Viitanen, Jaakko Alli ja Emilia Kanerva.Samulilla on viime syksyltä Tallinnan Euroopan Openista hopeaa ja Tampereen Euroopan cupista kultaa, Jaakolla pronssia Euroopan cupista Sarajevosta huhtikuulta.Katri Kakko ja Vadud Balatkhanov olisi myös tulosten perusteella valittu, mutta he eivät ole nyt riittävän ehjiä ja terveitä osallistumaan MM-kisoihin. Tällaisissa tapauksissa maajoukkuevalmentaja keskustelee urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien kanssa siitä, onko urheilija kunnossa lähtemään kisoihin. Näin teki myös päävalmentaja Jaakko Saari ennen esitystään, ja tilanne oli todettiin yhteisymmärryksessä. Marianne Kosonen taas oli tehnyt valmentajansa kanssa päätöksen tähdätä nyt universiadeihin eikä vielä MM-kisoihin. Tätä menoa Mariannekin nähtänee vielä tulevaisuudessa aikuisten arvokisoissa. 

Emilialla ei ole näyttöjä aikuisten ikäluokassa. Miksi hänet siis valittiin? Kautta vuosien arvokisajoukkueisiin on silloin tällöin valittu ilman tuloskriteerien täyttymistä urheilijoita, joiden kehitykselle se olisi valmentajien näkemyksen mukaan hyödyksi. Emilia on osoittanut nuorten sarjoissa poikkeuksellisen vahvoja ottelijan ominaisuuksia voittamalla alle 18-vuotiaissa samana vuonna EM-kultaa, MM-hopeaa ja EYOF-pronssia. Ensimmäinen puolitoista vuotta alle 21-vuotiaiden ikäluokassa on tuottanut kolme Euroopan cupin pronssimitalia.Valinta suoraan aikuisten MM-kisoihin tarkoittaa, että Emilia heitetään nyt altaan syvään päähän ja katsotaan, osaako hän uida. Uskomme että hän pystyy ottelemaan kisoissa mielekkäästi ja että ne voivat potkaista hätä merkittävästi eteenpäin urallaan. Emilia ei syrjäytä joukkueesta ketään, joten hänen valintansa ei myöskään ole keneltäkään toiselta pois.

Suomen judon historiassa on ollut sellaisiakin aikoja, joina lupaavia nuoria on liian innokkaasti ja suurin odotuksien viety koviin aikuisten kisoihin. Hyviltä ja kehityskykyisiltäkin urheilijoita mureni siinä usko ja itseluottamus. Näiden kokemusten takia mentiin toiseen laitaan, ja junioriurheilijoita lakattiin kokonaan kilpailuttamasta aikuisten sarjassa. Nyt pyritään keskitielle. Alle 21-vuotiaiden kannattaa ottaa tuntumaa ja osaa yleisiin sarjoihin yksilöllisten edellytysten mukaan - siten kuin on kunkin kehityksen kannalta järkevää. 

Meillä on alle 21-vuotiaiden ikäluokassa on myös erinomaisia nuoria miehiä, jotka ovat ottaneet Euroopan cupin mitaleita omassa ikäluokassaan. Sitäkin on kyselty, miksei heitä laiteta aikuisten MM-kisohin, kun näytöt kuluneelta vuodelta ovat samaa tasoa kuin Emilialla. Väistämätön biologinen tosiseikka on, että tytöt kypsyvät täysiin naisen voimiin keskimäärin aikaisemmin kuin pojat täysiin miehen voimiin. Tämä on samalla tavalla totta kuin se, että miehet ovat keskimäärin naisia vahvempia. Vaihtelua tietenkin esiintyy, mutta emme nähneet järkeväksi lähettää aikuisten MM-kisoihin muita nuoria. Tuskin he olisivat pitäneet sitä järkevänä itsekään. He ovat kuitenkin nopean kehityksen iässä ja voivat nousta piankin aikuisten kisoihin.

Hansoku-nettilehden toimitus on ponnekkaasti ajanut nykyisen valintamenettelyn tilalle systeemiä, jossa arvokisoihin lähetettäisiin täydet joukkueet. Paikat täytettäisiin tarkoitusta varten luodun rankingjärjestyksen mukaan ilman ottelijoiden tasolle asetettua alarajaa sikäli kuin vain halukkaita löytyy. Jos painoluokan ykkönen ei ole halukas lähtemään, paikka tarjoutuu kakkoselle ja niin edelleen. Tosin tietyn tulostason alittavat joukkueen jäsenet joutuisivat maksamaan matkansa itse. Kyseenalaistaminen on terveellistä. Olen ajatuksella kuunnellut Hansokun toisen tekijän Petteri Sulanderin perusteluja ehdotukselle. Hänen kysymyksensä kuuluu: keneltä se olisi pois? Vastaus on, että osallistuminen kovimpiin mahdollisiin kisoihin puutteellisilla taidoilla ja fysiikalla on pois urheilijan omasta tulevaisuudesta.

Liittovalmennuksen johtoajatus on auttaa valmennuksen piirissä olevat urheilijat kehittymään mahdollisimman korkealle tasolle ja menestymään kilpailuissa. Arvokisoihin osallistuminen itsessään ei ole saavutus. Niissä menestyminen on. Vuonna 2012 visioksi asetettu olympiakulta ei ole houre vaan pohjantähti, jonka mukaan suunnistetaan: pyritään niin hyviksi kuin mahdollista. Kun valitsemme judokoita joukkueisiin ja lähetämme mihin tahansa kisoihin, on tärkeää, että kisa on urheilijoiden kannalta oikean tasoinen, antaa riittävästi onnistumisen mahdollisuuksia ja palvelee heidän kehitystään. Erityisen tärkeää tämä on nuorten kohdalla. 

Melkein jokainen meistä on joutunut eläessään kisaan, jossa on tuntenut itsensä kuoriämpäriksi. Sekin on sopivassa käänteessä terveellinen herätyskokemus, joka auttaa ponnistamaan kovemmin eteenpäin. Tämä oppi kannattaa kuitenkin mieluummin ammentaa muissa kuin arvokisoissa. Mekaaniset tai piste- tai tulosrajat ovat lajia puutteellisesti tunteville helpoimmat ymmärtää. Ne saattavat myös vaikuttaa päällisin puolin tasapuolisimmilta, mutta urheilijoiden kannalta ne eivät välttämättä johda parhaaseen lopputulokseen. 

Valmentajien ammattitaitoon ja tehtävään kuuluu nähdä sellaiset kehitysikkunat, joiden vuoksi tuloskriteereistä kannattaa toisinaan joustaa, vaikka rimaa ei ole järkeä heittää menemään.

Annikka Mutanen

    Jaa Facebookissa