Sovellettu judo

Sovellettu judo on suunnattu henkilöille, joilla on erityistä tuen tarvetta esimerkiksi liikkumisessa, ymmärryksessä, puheen tuottamisessa, aistien toiminnassa, suureen ryhmään sopeutumisessa tai tarvitsee jostain syystä enemmän aikaa asioiden oppimiseen.

Sovellettua judotoimintaa järjestetään yli 25 paikkakunnalla Judoliiton jäsenseuroissa. Judoliitto on lajiliittojen ykkönen sovelletussa liikunnassa. Löydä lähin seurasi Suomen vammaisurheilun ja -liikunnan (VAU) sivuilta täältä.

Sovelletun judon toiminnan käynnistivät Reino Fagerlund ja Marita Kokkonen Pieksämäellä vuonna 1989. Vuonna 2002 järjestettiin ensimmäiset sovelletun judon SM-kilpailut Tampereella. Vuoden 2008 Porissa käydystä SM-kilpailuista lähtien sovelletun judon Suomen mestaruudet on ratkottu miesten ja naisten SM-kilpailujen yhteydessä. Suomalaiset judokat osallistuivat Special Olympics -kisoihin ensimmäisen kerran Dublinissa vuonna 2003.

Sovelletun judon 30-vuotishistoriikki ilmestyy syksyllä 2019.