Your Move On Tour liikuttaa nuoria ympäri maata

Vuoden monipuolisin ja hauskin nuorten tapahtumakiertue Your Move On Tour 2010 saa nuoret liikkeelle ympäri Suomen. Your Move on suomalaisen urheilukentän mittavin yhteinen satsaus nuoriin. Your Move On Tour on osa Nuoren Suomen ja Suomen Liikunnan ja Urheilun Your Move -kampanjaa, joka tarttuu isoon kansanterveydelliseen ongelmaan: alle puolet nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Kiertueen pääyhteistyökumppani on Kesko.

Suomalaisen urheilukentän mittavin yhteinen satsaus nuoriin

Your Move -kampanjan johtaja Ossi Heinänen Nuoresta Suomesta kertoo, että kampanjan tavoitteena on lisätä nuorten liikkumista ja kannustaa nuoria omatoimiseen liikkumiseen.


-Nuoret tietävät parhaiten, mikä heitä kiinnostaa ja siksi he ovat keskeisessä roolissa ideoimassa ja toteuttamassa tapahtumia. Your Move luo uudenlaista nuorten liikuntakulttuuria.

Turbomovezone ja steetzone innostavat

Your Move On Tour innostaa nuoria seuraavilla paikkakunnilla:

§ 20.5. Joensuu @ Joensuu Areena

§ 21.5. Helsinki @ Pallokenttä

§ 25.5. Oulu @ Raksila

§ 26.5. Seinäjoki @ Jääurheilukeskus

§ 27.5. Pori @ Karhuhalli

§ 2.6. Jyväskylä @ Toukofest

§ 3.6. Turku @ Relax

Tapahtumissa nuoret voivat muun muassa testata eri liikuntalajeja, ottaa osaa turnauksiin ja haastaa itsensä hullut japanilaiset -tyylisellä Keskon turbomove-radalla. Streetzonella on mahdollista kokeilla parkouria, skeittausta ja rullaluistelua.


Lisäksi lavalle nousevat MotoriikkaMiikka, Will Funk For Food, The Giant Leap ja Tuhkalehto.

Nuoren Suomen pääyhteistyökumppani Kesko on mukana Your Move -tapahtumakiertueella.


-Haluamme tukea lasten ja nuorten liikuntaa. Ympäri Suomea järjestettävät Your Move -tapahtumat ovat uudenlainen ja rento tapa mennä mukaan sinne, missä nuoretkin ovat, Keskon brändijohtaja Anne Laakso sanoo.

Tapahtumat ovat maksuttomia. Klo 9–16 koululaiset ja opiskelijat valtaavat tapahtumat, klo 16–20 ne ovat avoinna kaikille.

Your Move On Tour on osa Your Move -kampanjaa, joka huipentuu Your Move -suurtapahtumaan Helsingissä 27.5.–1.6.2011. Vuoden 2011 tapahtumapaikkana on Olympiastadionin ja Kisahallin ympäristö. Suomen suurimmassa liikunta- ja urheilutapahtumassa 50 000 nuorta pääsee kokeilemaan eri liikunta- ja urheilulajeja uudella, nuoria kiinnostavalla tavalla.

Lisätietoja:

· Your Move -kampanjan johtaja Ossi Heinänen, p. 040 752 0080

· Your Move -kampanjan ohjelmapäällikkö Juhani Lehto, p. 040 772 6360

· www.yourmove.fi

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa