Nosta esiin #seurasydän seurasi viestinnässä

Syyskuu on #seurasydän-kuukausi. Seuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. Seurasydän-kampanja kannustaa seuratoimijoita kertomaan yhteisöllisyyden arvoista. #seurasydän kutsuu kaikki mukaan seuratoimintaan.

Judoseurojen kannattaa rohkeasti lähteä mukaan urheiluyhteisön yhteiseen sosiaalisen median kampanjaan ja nostaa esiin seuratoiminnan iloa, vapaaehtoistyön merkitystä ja harrastusmahdollisuuksia seurassa.

Seurasydän-kampanjaa toteutetaan koko syyskuun ajan. Tiistaina 29.9. vietetään #seurapaita-päivää.

Olympiakomitea on tehnyt runsaasti materiaalia ja työstänyt vinkkejä seurojen #seurasydän-viestinnän tueksi.

Olympiakomitean #seurasydän-materiaalikansio. Seurasydän kampanjan toteuttamiseen ABC-opas seuroille.

Kampanjaan on helppo lähteä mukaan

Yksinkertaisimmillaan seura voi lähteä mukaan kampanjaan käyttämällä sosiaalisen median päivityksissä tunnistetta #seurasydän.

Yllä olevassa materiaalikansiossa ja oppaassa on helpot ohjeet, miten kuvaan saa #seurasydän-kehyksen samalla tavalla kuin tämän uutisen kuvaan on lisätty.

#seurasydän-kampanjan helppoja toteutusvaihtoehtoja:

  • Päivityksissä on tunniste #seurasydän
  • Kuviin lisätty #seurasydän-kehys
  • Facebookissa ja Twitterissä #seurasydän-kansikuva. Linkistä löydät judon oman #seurasydän-kansikuvan.
  • Instagramin tarinan eli storyn kuvat ja haasteet, joihin liität tunnisteen #seurasydän ja merkitset @-merkillä esimerkiksi seurakaverin, omen seuran tai toisen seuran, jonka haluat haastaa mukaan kampanjaan. 

Seuraa Seurasydän-tilejä ja #seurasydän-tunnistetta

Seurasydän Facebook- ja Instagram-tileillä seurataan ahkerasti kampanjaa eri seuroissa. Seurasydän Facebookissa, Seurasydän Instagramissa

Ota Instagramissa seurantaan #seurasydän, niin pääset kurkkaamaan myös muiden päivityksiä. Seuraamalla muita seuroja ja lajeja saat ideoita ja innostusta sekä toimintaan että viestintään.

 

Nosta esiin #seurasydän myös omassa viestinnässäsi

Me kaikki toimimme seuroissa suurella sydämellä. Seurasydän-kampanjaa voi nostaa esiin myös henkilökohtaisissa sosiaalisen median kanavissa.

#seurasydän-tunnus on helppo muokata haluamaansa kuvaan. Katso ohjeet. #seurasydän-kehyksellä täydennetyt kuvat viestivät seuratoiminnan vetovoimaisuudesta, harrastuksen merkityksestä ja nostavat esiin urheiluyhteisön laajaa toimintakenttää. Kutsumme juuri sinut mukaan yhteiseen viestintäkampanjaan!

Facebook

Facebookin profiilikuvaan saat #seurasydän-kehyksen suoraan Facebookista! Mene oman profiilikuvan päälle, klikkaa kuvan alalaidasta "päivitä", valitse "lisää kehys" ja etsi hakukentässä "seurasydän".

Judo-aiheinen kansikuva on valmiina Olympiakomitean kuvakansiossa. Voit toki liittää #seurasydän-kehyksen myös omaan, esimerkiksi judoaiheiseen kuvaan. Ohjeet. (Sama kansikuvamuoto sopii Twitterin profiiliin.)

Instagram

Instagramin tarinaan eli storyyn on useita valmiita #seurasydän-pohjia. Tarjolla on kuvat

  • Meillä sykkii #seurasydän, jota voi täydentää omilla teksteillä jne.
  • Mulla sykkii #seurasydän, jota voi niinikään täydentää
  • #seurapaitapäivä 29.9.
  • GIF-haaste (käyttöohjevideo)
  • #seurasydän-ystäväkirja, jota voit täyttää ja voit haastaa muita jatkamaan ystäväkirjaa (käyttöohjevideo)

Muista merkitä @-merkillä eli tägätä haluamasi taho (esim. oma seura tai @judoliitto_official sekä #seurasydän Instagram-storyyn, jolloin merkityn tahon on helppo jakaa päivityksesi ja #seurasydän-haaste leviää.

Ota yhteyttä nuoriso- ja koulutuspäällikköön, jos kaipaat apua Seurasydän-viestinnän toteutuksessa.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa