MM-arvonnoissa naisille kovat aloitusvastustajat

Suomen naisjudokat Jaana Sundberg ja Johanna Ylinen eivät pääse ainakaan arvontojen valossa helpolla Pariisin MM-kisoissa. Sundberg kohtaa avauksessa Pekingin olympialaisten ja vuoden 2009 MM-kisojen hopeamitalistin Kuuban Yanet Bermoy Acostan ja Ylinen kohtaa Israelin Alice Schlesingerin, joka on vuoden 2009 MM-kolmonen ja viitonen vuodelta 2010. Tältä vuodelta Schlesingerillä on tilillään kultaa Bakun GP:stä ja Lissabonin World cupista, Sao Paulon World cupissa ja Düsseldorfin Grand Prixissä hän oli hopealla ja Turkin EM-kisoissa viides.

Jos Sundberg voittaa kuubalaisen on seuraavana vastassa joko Mongolian Bundmaa Munkhbaatar (MM-3 v. 2010) tai Algerian Soraya Haddad (Pekingin olympialaisten pronssinainen).

Ylisen tie mahdollisessa jatkossa ei ole sen tasaisempi. Toivottavan aloitusvoiton jälkeen tulisi vastaan Brasilian Mariana Silva tai Itävallan Hilde Drexler. Silva on tänä vuonna voittanut mm. Etelä-Amerikan mestaruuden ja Pan Amerikan cupmestaruuden ja oli Sao Paulon World cupissa pronssilla.

Valtteri Jokisella, Juho Reinvallilla ja Niko-Tapio Niemelällä tie näyttää arvontojen perusteella tasaisemmalta. Jokinen kohtaa avauksessa jokseenkin tuntemattoman Juan Postigosin Perusta ja jatkossa vastassa olisivat joko Turkmenistanin Gadam Sparniyazov tai USA:n Aaron Kunihiro.

Kunihiro on USA:n mestari ja oli tänä vuonna pronssilla US Openissa.  Kahdesta muusta ei tietoja juuri löydy.

Reinvallin avausvastustaja on Venezuelan Javier Guedez, joka oli mm. vuoden 2009 MM-kisoissa seitsemäs. Jos Guedez kaatuu, Juhon käsittelyyn tulee joko Thaimaan Sarawut Petsingtai tai Salomonin saarten Tony Lomo.

Niko-Tapio Niemelä lähtee hakemaan avausvoittoaan Perun Alonso Wongista, jonka meriitteihin kirjataan mm. Etelä-Amerikan mestaruushopea. Jatkossa vastaan tulisi joko Barbadoksen Asa Weithers tai voittaja ottelusta Moldovan Vladimir Oleinic vs. Etelä-Korean Jun-Ho Cho.

Barbadoksen pojan meriiteistä ei tietoja heru, mutta Oleinic on saavuttanut World cupin pronssia kahdesti ja Cho oli tänä vuonna hopealla Düssweldorfin GP:ssä ja pronssilla Moskovan Grand Slamissa. Viime vuonna hän voitti Rooman WC:n ja oli Suwonin WC:n kakkonen.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa