Laatua tekemiseen päätoimisen palkkaamisella

Vantaalainen judoseura Tikkurilan Judokat palkkasi päätoimisen toiminnanjohtajan vajaa puolitoista vuotta sitten. Palkkauspäätöksellä on ollut monia myönteisiä vaikutuksia seuran toimintaan.

Seuran jäsenmäärä on kasvanut ja seuran rahaliikenne on paljon paremmassa kontrollissa kuin ennen. Nyt yksi ihminen tietää missä mennään. Tämä mahdollistaa nopean reagoinnin erilaisiin asioihin ja myös seuran sisäinen ja ulkoinen tiedotus on kohentunut.

”Meidän seurassamme ei ole paluuta siihen, että jäsenrekisteri-, rahaliikenne- ym. asiat hoidettaisiin vapaaehtoisvoimin. Kun seurassa on kokopäiväinen palkattu henkilö, niin näissä asioissa ei tule syvää notkahdusta, jos henkilö lopettaa tai sattuu jotain muuta yllättävää. Tällöin tilalle palkataan uusi henkilö”, Tikkurilan Judokat ry:n puheenjohtaja Esa Niemi selittää.

Päätoiminen työntekijä on helpottanut myös vapaaehtoisten taakkaa. Nyt ohjaajat voivat keskittyä ohjaamiseen, vetäjien rekrytoiminen on helpompaa ja ryhmien määrä on kasvanut. Seura tekee nykyään myös enemmän yhteistyötä kaupungin, muiden järjestöjen ja seurojen kanssa.

Joillekin seuroille puolipäiväisen henkilön palkkaaminen voisi olla myös vaihtoehto, mutta puolipäiväisen työntekijän löytäminen tehtävää hoitamaan on usein hankalaa. Jokaisesta seurasta löytyy kyllä tekemistä, jos vain rahoitus ja muut käytännönasiat saadaan järjestymään.

Avoimuus ehkäisee vastarintaa

Päätoimisen palkkaaminen saattaa herättää seuran jäsenistössä myös vastustusta. Vastareaktioita voi aiheuttaa maksujen mahdollinen nouseminen, päätoimisen palkka on ”pois jostain muualta” ja ”ennenkin on pärjätty ilman”. Vastareaktioiden ehkäisemiseksi avoin tiedottaminen on tärkeää. Kannattaa siis välttää salailua ja kertoa avoimesti päätoimisuuden aiheuttamat menot, tulot, hyödyt ja haitat. Palkka- ja työsuhdeasiat eivät kuitenkaan ole julkisia, vaikka niistäkin voi halutessaan kertoa suuntaa-antavasti.

”Pelkäsimme hieman ennakkoon vastareaktioita. Kaikki on sujunut kuitenkin hyvin ja meillä yksikään seura-aktiivi ei ole lopettanut päätoimisen palkkaamisen takia. Nousseista seuramaksuistakaan ei ole valitettu normaalia enempää”, Niemi kertoo.

Tikkurilan Judokat ry on perustettu 1976. Seuralla on jäseniä n. 450 ja toimintaa kahdessa paikassa Vantaalla.

Aikataulu seuratuen hakijalle

Jos seuranne aikoo hakea palkkaamiseen Seuratoiminnan kehittämistukea, nyt viimeistään on korkea aika ryhtyä valmistelemaan asiaa. Alla on Tikkurilan Judokat ry:n puheenjohtaja Esa Niemen laatima ehdotus toimenpiteistä ja niiden aikataulusta tukea hakevalle seuralle.

Vaihe 1 (asian valmistelu)

  • Hallituksen periaatepäätös tammikuussa 2009
  • Suunnitelman ja budjettien laatiminen
  • Työsopimuksen ja toimenkuvauksen laatiminen
  • Hakupapereiden laatiminen

Vaihe 2 (viralliset hyväksynnät)

  • Hallituksen kokouksen päätös 15.2. mennessä
  • Jäsenistön hyväksyntä = kutsuminen koolle 28.2.2009 mennessä (kevätkokous?)

Vaihe 3

Vaihe 4

  • Tieto päätöksestä 31.5.2009 loppuun mennessä
  • Jäsenistön tiedottaminen
  • Palkattavan henkilön kanssa sopiminen

Vaihe 5

  • Henkilö aloittaa tehtävässä 1.8.2009
  • Syyskokouksen päätös jäsen- ja harjoitusmaksuista vuodelle 2010

Teksti: Soile Koskela

Lähde SLU:n: Soile Koskela, LUM 1/09, SLU.fi.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa