Laakkonen 3. Malagan Eurooppa Cupissa

Espanjan Malagassa järjestetty Eurooppa Cup keräsi viikonloppuna reilu 300 ottelijaa 30 maasta kamppailemaan paremmuudestaan. Suomen yhdeksän hengen joukkueesta parhaimmasta tuloksesta vastasi Helsingin Meidokanin Aku Laakkonen (-81 kg) ottamalla pronssia sunnuntaina.

Mitalin napannut Laakkonen voitti alkukierroksilla ensin Sveitsin Dominik Sommerin osotogarilla 10-0 ja perään Saksan Bagriel Bergin sodella niin ikään ipponin arvoisesti 10-0. Lohkofinaalissa Aku joutui taipumaan viime vuoden MM-hopeamiehelle, Italian Matteo Marconcinille, ouchigarilla 0-10. Näin Aku haki uutta vauhtia keräilyjen kautta ja siellä kukistuivat isäntämaan Javier Gallego Perez Olivares ja Igor Herrero molemmat 10-0.

Pronssikamppailussa vastaan asettui Itävallan Saif-Islam Islamhanov. Itävaltalainen sai kokea tappion, kun Aku ajoi aktiivisella tyylillään vastustajan kolmen varoituksin turvin ulos. Näin Laakkoselle pronssia ja vuoden toinen Eurooppa Cup -mitali. Aiemmin huhtikuulla Laakkonen otti Dubrovnikissa hopeaa.

Aiemmin lauantaina Kerimäen Judonokon Marianne Kosonen (-48 kg) ja Kirkkonummen Judoseuran Alexandra Barton ylsivät 7. joukkoon kummatkin kahdella otteluvoitolla. Lisäksi Nummelan Judon Jessika Hellgren (-63 kg) ja Tampereen Judon  Eetu Laamanen (-73 kg) ottivat molemmat yhdet otteluvoitot.

Joukkueen valmentajana toimineen Mika Mukkulan mukaan Laakkonen osoitti päivän otteluissaan suomalaista taistelijasisua ottamalla komeita ippon-voittoja kerta toisensa jälkeen. Otteleminen oli myös taktisesti kypsää. Turnaus toimikin loistavana valmistautumisena parin viikon päästä oteltaviin alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin: ”Kokonaisuudessaan turnaus oli joukkueelle sopivan tasoinen. Vaikka koimme muutamia harmittavan tiukkoja tappioita niin myös komeita voittoja saatiin ja kruununa tietysti Akun mitali.”

Tarkemmat tulokset täältä.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa