Kelpo suoritus sotilaiden MM-kisoissa

Suomen sotilasjudojoukkue otteli hyvät ottelut sotilaiden maailmanmestaruuskisoissa Kazastanin Astanassa.

Puolustusvoimien Urheilukoulussa palveleva alokas Samuli Viitanen osoitti olevansa kansainvälisen tason ottelija sijoittumalla viidenneksi miesten -90 kiloisissa. Tuplakeräilyin otellussa kaaviossa Viitanen voitti ensin Liettuan Varnasin jalkapyyhkäisyllä 5-0. Toisella kierroksella Viitanen hävisi sarjan ylivoimaiselle voittajalle Slovakian Randlille sidonnalla. Keräilyissä kaatui lonkkaheitolla isäntämaan Samaliev 10-0 sekä uudelleen liettualainen tällä kertaa lonkkaheiton turvin tuomin pistein 7-0.

Pronssiottelussa Valko-Venäjän Shumeika vei ottelun nimiinsä rajatilanteen jatkona tulleella käsilukolla 10-0. Viimeistä vuotta nuorissa otteleva Viitanen otteli koko päivän ennakkoluulottomasti ja osoitti hyvää kuntoa ajatellen syksyn nuorten arvokisoja.

 

Myös Urheilukoulussa palveleva alokas Klaus Verlin otteli hänkin hyvin sarjassaan miehet -73 kiloa. Ensimmäisessä ottelussaan Verlin hävisi viiden pisteen johtoasemasta Espanjan Munozille 7-0. Keräilyssä vastaan asettui Irakin Muhamad, jonka Verlin vei lonkkaheitolla 10-0. Toinen keräilyottelu alkoi dramaattisesti Brasilian Silvaa vastaan ottelijoiden kolauttaessa päänsä yhteen. Tilanteessa molempien päät aukesivat ja ottelua päästiin jatkamaan vasta paikkailujen jälkeen. Verlin heitti brassia palomiehenpyörällä viiden pisteen arvoisesti. Mutta Silva sai kaivettua voiton itselleen aivan ottelun lopussa seitsemän pisteen arvoisella jalkaheitolla. Näin lopputuloksena 9. sija Verlinille.

 

Kersantti Jaana Sundberg otti pronssia naisten -52 kiloisissa. Poolin ensimmäisessä ottelussa hän voitti Kazastanin Kaliyevan sidonnalla 10-0. Toisessa ottelussa Sundberg hävisi Brasilian Valentimille varoituksin 10-0. Tuplapoolina otellussa sarjassa ei käyty poikkeuksellisesti erikseen semifinaaleja vaan suoraan finaali. Näin Sundbergin oli tyytyminen 3. sijaan.

 

- Kokonaisuudessaan Suomen joukkue otteli pirteästi. Nämä sotilaiden MM-kisat ovat tärkeä tapahtuma urheilijoiden uralla. Paikalla on maailman kärki ja taso sen mukainen, sanovat joukkueenjohtaja kapteeni Henry Lipponen sekä valmentaja yliluutnantti Manne Isoranta.

 

Suomen sotilasjudojoukkueen seuraava suurempi tavoite on asetettu vuoden 2015 sotilaiden maailmankisoihin, jotka järjestetään Etelä-Koreassa.

 

Joukkueen puolesta

Jaana, Manne ja Henkka

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa