Jalonen ja Lindström hakevat ipponia kesäuniversiadeissa

Vantaan Jukaran Aki Jalonen ja Loviisan Arashin Petja Lindström edustavat Suomea Kiinan Shenzhenissä pidettävien kesäuniversiadien judokisoissa. Opiskelijoiden olympialaisiksi kutsutut universiadit alkavat perjantaina 12. elokuuta ja suurtapahtuma päättyy tiistaina 23. elokuuta. Shenzhenin ennätyksellisiin kesäuniversiadeihin odotetaan jopa 12 000 osallistujaa noin 150 maasta.

Jalonen ja Lindström matkustivat valmentajana toimivan Koyaman Petteri Pohjan kanssa Kiinaan keskiviikkoiltana.

Sekä Jalonen että Lindström opiskelevat Aalto-yliopistossa ja kuuluvat Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian urheilijoihin sekä judoliiton maajoukkuevalmennettaviin. Molemmat saavuttivat kuluvan vuoden SM-kisoissa hopeaa, Jalonen alle 81-kiloisissa ja Lindström alle 73-kiloisissa.

Jalonen kohahdutti judoväkeä vuoden 2010 SM-kisoissa viemällä mestaruuden Oulun Antti Virralta, jota etukäteen povattiin painoluokan voittajaksi. Lindström oli tuolloin painoluokassaan pronssilla.

Shenzhenin kisatatamille Jalonen astuu sunnuntaina 14. elokuuta ja Lindström maanantaina. Kisoihin ja kisaohjelmiin sekä tuloksiin pääsee tutustumaan linkistä www.oll.fi/shenzhen2011.

 

Puhdas haaste 

Suomi on liputtanut aikaisemmissa universiadeissa reilun ja puhtaan urheilun puolesta ja niin tehdään nytkin.

– Suomen opiskelijajoukkue vei puhtaan urheilun viestin jo viime talvena
Turkissa pidettyihin talviuniversiadeihin. Haluamme nyt nostaa saman sanoman
esiin myös huipputasolla urheilevien opiskelijoiden kesäkisoissa. Näin
näytämme omalla esimerkillämme muille osallistujille, että Suomessa
urheillaan puhtaasti ja reilusti. Samalla muistutamme, että urheilijoilla on
tasavertainen oikeus puhtaaseen urheiluun kansallisuudesta ja lajista
riippumatta, Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) opiskelijahuippu-urheilun
koordinaattori Jukka Tirri sanoo.
Suomen satahenkinen kisajoukkue koostuu kolmentoista lajin urheilijoista,
valmentajista, joukkueenjohtajista ja huoltohenkilöistä. Suomen joukkueeseen
kuuluu myös menestyksekäs telinevoimistelija, Puhtaasti paras -ohjelman
urheilijatähdistöön kuuluva Tomi Tuuha.
Shenzhenin kesäuniversiadit ovat järjestyksessään 26:nnet. Edellisen kerran
kesäuniversiadeissa kilpailtiin Kiinan maaperällä vuonna 2001, jolloin
paikkana oli Peking. Shenzhenissä kilpailuohjelmassa on lajeja lähes
kesäolympialaisten verran eli 24 (aerobic, ammunta, beach volley, golf,
jalkapallo, jousiammunta, judo, koripallo, lentopallo, miekkailu, painonnosto,
purjehdus, pyöräily, pöytätennis, rytminen voimistelu, shakki, sulkapallo,
taekwondo, telinevoimistelu, tennis, uimahypyt, uinti ja vesipallo).

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa