Jaana Sundberg vetäytyy judon MM-kisoista

Jaana Sundberg joutuu jättämään väliin ensi viikolla Venäjän Tsheljabinskissa käytävät judon MM-kilpailut. Viime vuoden MM 5. loukkasi kättään heinäkuussa harjoitusleirillä eikä ole pystynyt täysipainoisesti valmistautumaan kisoihin.

-Yritin kuntouttaa käden MM-reissua varten mutta viikonlopun viimeistelyleirillä oli pakko myöntää tosiasiat. Käsi ei tällä hetkellä kestä ottelemista. Vuoden tärkein turnaus jää nyt minun osalta väliin, toteaa painoluokassaan, naiset -52 kiloa, maailman listalla sijalla 8. oleva Sundberg.

Lahtelaisen kausi on ollut rikkonainen. Vuosi alkoi hyvin Pariisin Grand Slamin 2. sijalla mutta kevään EM-kilpailut jäivät väliin myös käsivaivojen vuoksi eikä kesäkuussa alkaneet Rion olympiakarsinnat ole sujuneet toivotun lailla.

-Listasijoitukseni on tippunut alkuvuodesta, kun tulosta ei ole tullut. Loukkaantumisten vuoksi tässä on jäänyt ja jää muutama tärkeä turnaus väliin, joten sijoitus tippunee entisestään. Onneksi kaksivuotinen karsinta on vasta alussa, joten aikaa on, kunhan saan paikat kuntoon.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa