IJF:n sääntömuutokset käyttöön Kougensai Shiaista alkaen

Kansainvälinen judoliitto IJFon julkistanut ottelusääntöjen muutokset, joita testataan vuoden 2017 alusta syksyn MM-kisoihin saakka.

Uudet säännöt esitellään IJF:n tuomari- ja valmentajaseminaarissa Bakussa 5.-8. tammikuuta. Suomessa niitä aletaan ottaa käyttöön alkaen 14.1. pidettävästä Kougensai Shiaista. Jokaisen kisan alussa tuomarit käyvät kisan käytännöt läpi ottelijoiden ja valmentajien kanssa.

Sääntömuutosten tavoitteena on IJF:n  mukaan kannustaa hyökkäävään judoon ja ipponin arvoisiin suorituksiin.

Yhteenveto muutoksista:

Pisteet

* Ottelussa annettavia suorituspisteitä ovat vain ippon ja wazari. Myös entiset yukot luetaan nyt wazareiksi.

* Wazareita ei enää lasketa yhteen eli kahdesta wazarista ei saa enää ipponia.

* Matossa 20 sekuntia kestäneestä sidonnasta ja ipponin, 10 sekuntia kestäneestä wazarin.

Varoitukset

* Ottelussa voidaan antaa kolme shidoa nykyisten neljän sijasta. Kolmannesta shidosta seuraa hansokumake.

* Tuomaroinnin yksinkertaistamiseksi ja selkiyttämiseksi erilaisista ennen kielletyistä otteista ei anneta varoituksia. Vastustajan judogiin saa nyt tarttua pistooliotteella, molemmin käsin samalta puolelta tai sormet hihan sisäpuolella, jos otteella valmistelee hyökkäystä. Passiivisesta otteesta varoitetaan.

* Aikaa otteen ottamiseen ja yrityksen tekemiseen on 45 sekuntia.

* Puolustavasta ottelemisesta seuraa shido.

* Jalkaan tai housuihin tarttumisesta seuraa ensimmäisellä kerralla shido, toisella hansokumake.

Turvallisuus

* Jos uke yrittää välttää selälleen laskeutumisen tavalla, joka on vaarallinen päälle, niskalle tai selkärangalle, häntä rankaistaan hansokumakella. Tällöin hän häviää ottelun, mutta hänen on mahdollista jatkaa kilpailussa.

Myös maailmanrankingin pisteytys muuttuu. Alle 21-vuotiaiden MM-kilpailuista saa pisteitä aikuisten maailmanrankingiin. Tarkemmat tiedot IJF lupaa ilmoittaa tuonnempana.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa