Hallituksen kokoustiedote 5 / 2017

Judoliiton toimisto muuttaa vuodenvaihteessa Pitäjänmäkeen. Suomalaista judovalmennusta kehittämään ja johtamaan palkataan valmennuspäällikkö.

Judoliiton hallitus päätti kesäkokouksessaan Helsingin Vuosaaressa 10.-11. kesäkuuta palkata valmennuspäällikön ensi vuoden alusta alkaen.

Valmennuspäällikkö kehittää suomalaista judovalmennusta ja johtaa liiton valmennustoimintaa. Hän toimii valmentajien esimiehenä, vastaa valmennuksen budjetista sekä sopimuksista olympiakomitean, urheiluopistojen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Päävalmentajan tilalle tulee loppuolympiadin ajaksi huippuryhmän valmentaja. Tehtävänä on huolehtia niistä urheilijoista, jotka tavoittelevat paikkaa Tokion olympialaisiin. Valmentaja suunnittelee ja johtaa huippuryhmän kilpailu- ja leiriohjelman ja tukee tarpeiden mukaan myös urheilijoiden päivittäisharjoittelua kotimaassa. Huippuryhmän valmentaja nimitetään viimeistään elokuun alussa.

Muusta aikuisten aikuisten maajoukkeesta huolehtii toisena tehtävänään valmennuspäällikkö. Tampereella nyt olevasta kahdesta valmentajan toimesta osapäiväinen lakkaa.

Hallitus päätti myös, että judoliiton toimisto muuttaa vuodenvaihteessa Pitäjänmäkeen osoitteeseen Valimotie 10. Uusi toimisto perustetaan yhdessä muiden kamppailulajien kanssa. Olympiakomitea on päättänyt irtisanoa sopimuksen nykyisessä toimitalossa Radiokatu 20:ssä Pasilassa siirtyäkseen Pitäjänmäen taloon, ja samalla muuttaa suuri jokko lajiliittoja. Pitäjänmäen toimitilojen neliöhinta on noin 8 euroa halvempi kuin Pasilan toimitalon tämänhetkinen hinta.

Syysliittokokous pidetään 25. marraskuuta 2017 Helsingissä. Kokous pidetään viime vuoden tapaan osana superlauantaita, joka on Olympiakomitean ja lajiliittojen yhteinen kokouspäivä ja tapahtuma. Paikkana on Radisson Blue Royal -hotelli Helsingin Kampissa.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa

Puheenjohtaja

Marko Laaksonen

marko.laaksonen@judoliitto.fi

0405684986

Varapuheenjohtaja valmennusvaliokunta

Annikka Mutanen

annikka.mutanen@gmail.com

050 339 6571