Ennakkosuosikit pitivät pintansa SM-kisojen avauspäivänä

Judon SM-kisaviikonloppu käynnistyi lauantaina Maarianhaminassa. Kisoihin oli ilmoittautunut 110 ottelijaa, vaikka kisat käytiin normaalista poiketen laivamatkaetäisyydellä manner-Suomesta. Kotiyleisön ja paikallismedian suursuosikki Ålands Judoklubbenin Samuel Mäki otteli vaikeuksien kautta mestaruuteen.

Alle 90-kiloisisten miesten ennakkosuosikki järjestävän seuran Ålands Judoklubbenin Samuel Mäki koki alkuotteluissaan karvaan yllätyksen, kun Joensuulaisen Yawaran Matias Tikkanen teki antautumiseen johtaneen kuristuksen. Alkuottelun tappiostaan huolimatta Mäki pääsi kamppailemaan loppuottelupaikasta. Mäki voitti välieräottelussa Kajaanin Judokerhon Akseli Haltun.

Loppuotteluun Mäki sai hyvän vauhdin päälle. Ottelun puolivälissä Mäki heitti seitsemän pisteen arvoisesti Porin Fudoshinin Jerry Lammasniemeä. Suoritus ratkaisi ottelun ja mestaruuden Mäen eduksi.

Painoluokan pronssimitali menivät Tampereen Judon Antti Favénille ja Kajaanin Judokerhon Akseli Haltulle.

Alle 66-kiloisissa miehissä loppuotteluun selvittivät tiensä Nummelan Judon Antti Rintamäki ja normaalia painoluokkaansa ylempänä otellut Riihimäen Judoseuran Valtteri Jokinen. Rintamäki ratkaisi ottelun ja mestaruuden itselleen viiden pisteen suorituksellaan.

Painoluokan pronssimitalit menivät Kajaanin Judokerhon Markus Kettuselle ja Joutsan Tarmon Jere Rantaselle.

Alle 73-kiloisten kulta ratkaistiin ennakkosuosikin Tampereen Judon Eetu Laamasen ja normaalisarjaansa ylempänä otelleen Niko-Tapio Niemelän kesken. Eetu Laamanen vei ottelun taitavalla isolla eteenpäin suuntautuneella 10 pisteen arvoisella jalkaheitollaan.

Sarjan pronssit suuntasivat Rovaniemen Koyaman Tuomas Narvalle ja Loviisan Seurun Arashin Petja Lindströmille.

Miesten alle 81-kiloisissa kokenut Mika Toroi Tikkurilan Judokoista ja nuorempi haastaja Oulun Judokerhon Antti Virta ratkoivat mestaruuden. Finaalin varsinainen otteluaika päättyi pisteettömänä ja näin seurasi jatkoaika. Toroi ratkaisi jatkoajan ja mestaruuden viiden pisteen arvoisella vastaheitollaan.

Pronssimitalit jaettiin Tampereen Judon Petteri Luukkaiselle ja Vantaan Jukaran Aki Jaloselle.

Alle 100-kiloisissa oli tänä vuonna vain kaksi ottelijaa Ville-Petteri Lammasniemi ja Ville Rantala molemmat Porin Fudoshinista. Ottelu päättyi Lammasniemen voittoon viiden pisteen suorituksella ja Rantalan varoituksilla.

Naisten alle 52-kiloisten sarjan ykkösnainen Riihimäen Judoseuran Jaana Sundberg oli päättänyt jättää tällä kertaan painopudotuksen väliin ja siirtyä SM-kisojen ajaksi sarjaa ylemmäksi alle 57-kiloisiin. Näin alle 52-kiloisten mestaruus oli kahden kauppa, jossa kohtasivat Lappeerannan Kamizan Anni Ikälä ja Tapanilan Erän Tiia Suo-Yrjö. Varsinaisen otteluajan ja jatkoajan päätyttyä pisteettömänä ottelu ratkaistiin tuomariäänestyksellä, joka meni Syö-Yrjön eduksi.

Alle 63-kiloisissa selviytyivät loppuotteluun Lahden Judoseuran Sanna Laitinen ja Tapanilan Erän Riia Turpela. Sanna Laitinen ratkaisi finaalin näyttävällä ipponin arvoisella jalkaheitollaan.

Pronssimitaleille ottelivat Raision Ryhdin Hanna Elomaa ja Turun Judoseuran Kati Kajander.

Alle 70-kiloisissa otteli mestariksi odotetusti Iisalmen Judoseuran Elina Paulman neljällä otteluvoitollaan. Painoluokan hopea meni Helsingin Chikaran Laura Lindille ja pronssi Turun Judoseuran Ida Kokkilalle.

78-kiloisissa mestaruus ratkesi Helsingin Chikaran Marjut Nyströmin hyväksi, kun Ålands Judoklubbenin Sandra Sundblom hyvän ottelun alun jälkeen väsähti ja joutui tunnustamaan Nyströmin vahvuuden. Nyström heitti Sundblomin ipponin arvoisella lonkkalaikaisullaan.

Yli 78-kiloisten mestaruusmitali ripustettiin sarjan ainoan ottelijan Porin Fudoshinin Essi Arvosen kaulaan.

Kilpailun tulokset näiden sivujen tulospörssissä.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa