Edustusjudokat leirillä Mittersillissä 12.-16.1.

Itävallan Mittersillin noin kahdeksan tuhannen ihmisen idyllinen alppikylä loi puitteet EJU:n jo perinteiseksi muodostuneeseen kv. randorileiriin. Leirille osallistui tänä vuonna järjestäjän mukaan noin viitisen sataa mies- ja naisjudokaa. Osallistujamaita oli lähinnä Keski-Euroopasta toistakymmentä. Edellisvuodesta leiri oli osallistujamäärältään pienempi, mutta tatamipinta-alaan nähden varsin sopiva.

Suomen joukkueen vahvuus leirillä oli 14, joista kaksi valmentajaa (Mika Mukkula ja Arto Raekorpi) ja lihashuollosta vastannut hierojamme Jyri Kosonen. Leiri koostui kahdesta randori harjoituksesta päivässä. Miesten ja naisten harjoitukset olivat sisällöltään samankaltaiset sisältäen sekä matto- ja pystyrandoria. Minuutteja kertyi suomalaisille yhteensä matossa 1375 ja pystyssä 3860 randoriminuuttia.

Kovat randoriharjoitukset vaativat runsaasti huoltavia ja palauttavia harjoituksia sekä lihashuoltoa. Ehkä juuri niiden takia pahimmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Maanantaista perjantaihin kestäneen leirin palauttava päivä oli keskiviikko, joka sisälsi vain huoltavan harjoituksen.

Olosuhteet ovat Mittersillissä perinteisesti olleet hyvät, niin nytkin. Ainoana miinuksena voidaankin pitää täysihoidon sisältävän majoituspakettimme ruokailua, joka ei vastannut kaikilta osin urheilijoille tarkoitetuja vaatimuksia määrän eikä ravinnon laadun osalta. Laskettelijan after-ski annoksiksi ne varmasti olivat sopivia.

Randorileiri on vakiintunut maajoukkueen ohjelmaan hyvän ajankohtansa ja puitteiden takia. Leiri toimii hyvänä paikkana ottaa ottelutuntumaa kansainvälisiin kilpaveljiin ja –siskoihin ennen helmikuussa käyntiin pyörähtävää kansainvälistä turnausjaksoa.

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa