Tuomariraportti veteraanien EM-kilpailuista Prahasta 26.-29.6.2014

Veteraanien EM-kilpailuissa tuomitsivat suomalaistuomareista Merja Hakamäki ja Veli-Matti Karinkanta. Seuraavassa heidän mietteitään tuomaroinnista.

Paikalla olivat EJU:n tuomarikomissiosta Hefka, Özkan ja Smolin.
Hieman alle 800 ottelijan kamppailut oteltiin neljällä tatamilla ja paikalla oli 24 tuomaria.

Keskiviikkona pidetyssä aloituspalaverissa tuotiin esille täsmälleen samat asiat kuin aiemmissa tämän kauden kilpailuissa. Lisäksi painotettiin sitä, että veteraaneja pitäisi tuomita hieman suvaitsevaisemmin kuin normiottelijoita täten esim. varoituksia ei saisi antaa normaalilla tahdilla.

Veli-Matin mietteitä

Torstai sujui hyvin. Jaksoin keskittyä koko ajan, vaikka töitä oli tarjolla vähintään joka toiseen otteluun joko matto- tai avustavana tuomarina. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Tuomitsin finaaleissa pari kertaa keskellä pronssiotteluissa ja kerran kultamitaliottelussa. 

Perjantain aamupalaverissa komissaarit kertoivat olleen eiliseen suhteellisen tyytyväisiä. Hieman ankarampia olisi kuulemma pitänyt olla varoituksiin suhteen, vaikka alkuun helläkätisyyttä pyydettiinkin. Pisteissäkin olisi kuulemma pitänyt olla tarkempana, yukon ja wazarin raja oli ollut turhan häilyvä. 

40 ja 50 ikävuoden välissä olleet ottelijat tarjosivat monia vauhdikkaita, kovia ja näyttäviä otteluita. Mahtui mukaan tosin muutamia taktisia varoituskyttäilyotteluitakin. Omalta kohdalta homma toimi jälleen hyvin mukavien ja tuttujen avustavien tuomareiden kanssa hyvässä yhteispelissä tuomiten. Keskittyminen säilyi hyvin, niin matolla kuin pöydän takanakin. Finaaleissa tuomitsin yhden pronssimatsin ja yhden kultamitaliottelun mattotuomarina ja olin muutamia kertoja avustavana tuomarina.

Lauantai ei tuntunut niin helpolta kuin aiemmat päivät: alastulojen arviointia ja varoituksien kohteita piti muuttaa muutaman kerran, mikä ei ollut hyvä juttu. Päivän päätteeksi tuomitsin  M3 +100 kg finaalin, jossa olisi pitänyt olla tiukempana venäläisen otteiden suhteen. Sunnuntaina oteltiin joukkueottelut, joissa tuomitsin alkuotteluiden lisäksi yhdessä pronssiottelussa.

Veteraanien EM-kilpailuja väheksytään suotta. Ottelut ovat hyvätasoisia ja ottelijat kovia. Tuomarille kisa on todella haasteellinen, sillä kilpailun alun vanhempien ikäluokkien sarjoista pitää sääntöjen tulkintaa tiukentaa koko ajan kolmannen päivän 30-40 vuotiaiden sarjaan saakka, jolloin tuomitaan jo ihan normaalisti Euro Cup/Open tyyliin. Neljä päivää tuomarina kovatasoisessa kisassa on todellinen koettelemus. Jokaiseen otteluun pitää keskittyä tosissaan ja koska päivät ovat pitkiä, rasittaa homma aivokapasiteettia kiitettävästi. Esim. ensimmäisen päivän jälkeen pystyi matsin jälkeen ottelun tapahtumat muistamaan jälkikäteen tarkasti, kun taas neljännen päivän joukkuekisan otteluista ei juuri jäänyt mitään mieleen tatamilta poistumisen jälkeen.  Täten kisa vaatii hyvää henkistä ja fyysistä kuntoa, asiallista rentoutumista illalla ja jatkuvaa neste- ja hiilihydraattitankkausta kisapäivän aikana. Keskittymistä ei myöskään helpota reilun 85 eri ikä-/painoluokkakombinaation palkintojen jaot. Esim. lauantaina jokaisen kuuden finaalipariottelun välissä jaettiin kuuden painoluokan mitalit, täten jokaisen ottelun väliin tuli siten noin puolen tunnin tauko ts. kuuden ottelun läpivienti kesti yli kolmetuntia! Helpotuksena kisassa on kuitenkin se, että matsit kestävät vain kolme minuuttia verrattuna miesten viiteen minuuttiin.

Kisa oli opettavainen ja raskas kokemus. Yritin todella parhaani, mutta se ei tällä kertaa riittänyt parhaimman A-luokituksen saamiseksi (Sain B:n. Vain kolme tuomaria sai A:n: kaksi saksal. ja yksi itävaltal.). Joissakin otteluissa olisi pitänyt onnistua paremmin. Erityisesti lauantain +100 kg:n kultamitaliiottelussa olisi pitänyt venäläiselle ottelijalle jakaa varoituksia enemmän toispuoleisesta käsiotteesta ja valehyökkäyksistä ja lopettaa ottelu varsinaisella otteluajalla. Lisäksi parissa tapauksessa jäin julistamani pisteen jälkeen katsomaan avustaviin ts. odottamaan muutosehdotusta liian kauaksi aikaa, koska tunsin, että julistamani piste meni alakanttiin, ja ottelu jatkui esim newazassa sidontaan, jonka julistaminen myöhästyi ehkäpä parilla kolmella sekunnilla. Olisi vain pitänyt jatkaa matsia normaaliin tapaan. Muutosehdotus sieltä olisi sitten korvaani jossain vaiheessa kailotettu.  Se myös huomattiin taas, että kaikki tekevät virheitä, erityisesti iltapäivän viimeisissä otteluissa, jopa ilmiselvien sidontaipponien julistamista väärälle ottelijalla. Näin saattoi käydä myös A-luokituksen saaneille tuomareille.

No miten tästä eteenpäin? Ainakin omat tuomitut ottelut pitää katsoa Eju:n videoportaalista ja analysoida ne: havaita vahvuudet ja kehittämiskohteet, ottaa niistä oppia ja olla vielä parempi seuraavassa kisassa.
 
Veli-Matti K.


Merjan mietteet:

Neljän päivän tuomarointi pitkineen päivineen vaatii myös hyvää etukäteissuunnittelua siitä, miten jaksaa käydä koko turnauksen mahdollisimman hyvällä suoritustasolla läpi. Vaikka olin tämän suunnitelman voimavarjojeni käytöstä tehnyt ja tunsin itseni jaksavaksi ja pirteäksi, hyvin nukuttujen öiden jälkeen, niin neljäntenä päivänä sain kokea mitä väsymys ja keskittymiskyvyn puute tuovat tullessaan.

Torstaipäivä meni mukavasti, ei pistemuutoksia eikä korvaan kuiskailuja. Komission jäsenet halusivat aina tarkistaa suorat hansokut videoltamme. Vanhemmissa ikäluokissa kädellä jalkaan tarttumisella ei oltu niin tarkkoja, usein ne katsottiin reaktiomaiseksi liikkeeksi. Hefkan mielestä ottelijalle pitää kuitenkin kertoa, että hän oli ottamaisillaan jalasta kiinni. Loppuotteluissa tuomitsin pari pronssiottelua ja yhden finaalin. Kolme kertaa avustin pronssiotteluissa ja pari kertaa finaalissa.

Perjantaipäivä sujuin myös hyvin, ei muutoksia pisteisiin, pari shidokuiskailua korvaan. Tänään minua häiritsi erään dirikan puuttuminen tuomareiden työskentelyyn. Hän kävi toteamassa videolta muutamia kertoja sen, mikä me tuomarit jo tiesimme. Se keskeytti pahasti otteluita ja olin ärtyinen ja koin hieman keskittymisongelmia. Finaaleissa tuomitsin kaksi pronssiottelua ja olin avustavana kahdessa pronssi- ja kultaottelussa.

Lauantaina matollamme rankaistiin muutama jalasta tarttuminen. Ippon muutettiin wazariksi ja varoituksia näytettiin muutaman kerran. Välillä fiilikseni olivat todella hyvät ja toisinaan täytyi itseään oikein tsempata, kun neljän avustavana tuomarina olon jälkeen täytyi suoraan mennä matolle. Kerran olin pronssiottelussa mattotuomarina ja neljä kertaa avustavana. Näiden kolmen päivän aikana olin noin 35 kertaa mattotuomarina ja 95 kertaa avustavana tuomarina (samoin Veli-Matti).

Sunnuntaina oteltiin joukkuekisat ja siellä tuomitsin pronssiottelussa matsin, johon mahtui kaikki kolmen päivän virheet yhteen otteluun. Kaksi yukoa pyyhittiin pois, mikä oli mielestäni aivan oikein. Varoituksia lisättiin, poistettiin ja ehkä muutettiinkin. En muista siitä ottelusta muuta, enkä koskaan halua sellaista enää kokea. En tiedä missä ajatukseni juoksivat, eivät ainakaan kyseisessä matsissa. Ehkä ajatukseni olivat vielä ottelua edeltävissä tapahtumissa, kun olin avustavana tuomarina. Toinen kulma saapui myöhässä paikalle mikä sitten johti harmilliseen tapahtumaketjuun. Jos jotain hyvää, niin sanan keskittymisen merkityksen opin. Tulevat kaksi finaaliottelua pelottivat, mutta onneksi ne olivat helppoja ja päättyivät ipponiin.

Nämä kisat olivat tunnekisat. Kaikki tunteen kirjot tulivat koettua: onnistumiset, hurmiot, pettymykset,
suru…. mutta kaiken jälkeen periksiantamattomuus ja itsensä arvostaminen nousivat päällimmäiseksi saavutukseksi.

-merja

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa