Tuomariraportti Varsova Open 30.9.-1.10.2017

Warsaw Judo Open pidettiin perinteisesti Varsovan Torwar urheiluhallissa noin 1600 judokan voimin. Ottelut käytiin kymmenellä judomatolla ja judotuomareita oli paikalla kuusikymmentä ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvaltoja. Tuomareita oli 6kpl / matto. Lauantaina oteltiin U15 ja U20 miehien sekä U17 naisten sarjat. Sunnuntaina oli vuorossa U15 ja U20 naiset sekä U17 miehet. Alhaalla kommentit molemmista kisapäivistä tuomareittain.

Lauantai 30.9.2017

Henri:

Tuomaripalaveri alkoi 8.30 ja se pidettiin lyhyenä sekä ytimekkäänä. Painotettiin varmojen varoituksien antamisat sekä siiä että shidon antamista ei saa epäröidä hetkeäkään, jos tilanne on varma. Tuomariryhmässäni oli minun lisäksi kaksi puolalaista, yksi ukrainalainen, yksi norjalainen sekä yksi sveitsiläinen tuomari. Kierto oli järjestyksessä 1 ottelu keskellä ja 2 pöydän takana yhden tunnin ajan, jonka jälkeen pääsi tunniksi lepoon.

Lauantaina pääsin tuomitsemaan 23 ottelua keskellä sekä noin 60 ottelua avustavana. Lisäksi illan finaalissa pääsin U15-66 kilon finaaliin keskelle. Päivä sujui hyvin, jos ei lasketa sitä, että finaalien aloitus venyi suurien sarjojen takia pitkäksi. Ottelut alkoivat klo 09 aamulla ja viimeinen finaali loppui noin 21.30. Hotellille päästiin lähtemään kisapaikalta noin 22.30.

Harri:

Tuomariryhmässäni oli minun lisäksi kaksi puolalaista, yksi ukrainalainen, yksi latvialainen sekä yksi azerbaitsanilainen tuomari. Kierto oli järjestyksessä sama kun Henrin matolla.

Lauantaina pääsin tuomitsemaan 27 ottelua keskellä sekä noin 55 ottelua avustavana. Lisäksi illan finaaleissa pääsin kaksi kertaa pöydän taakse. Päivä sujui hyvin ja ryhmän linja alun puolalaisten tuomarien löysän aloituksen johdosta jouduttiin vetämään ns. kohtuullisen sallivana linjana. Pettymyksen päivän toimintaan teki ainoastaan se, että tuomarikavereiden kanssa ei voinut keskustella, kun ei ollut yhteistä englannin kieltä.

Sunnuntai 01.10.2017

Henri:

Kisat alkoivat klo 09.30, aloitusta jouduttiin viivästyttämään puolella tunnilla koska Varsovassa järjestettiin maraton, joka sotki liikennejärjestelyjä kisapaikalla. Viivästyksen takia tuomaripalaveria ei pidetty. Pääsin tuomitsemaan 18 ottelua keskellä ja noin 40 ottelua avustavana. Illan finaaleissa pääsin kaksi kertaa avustavaksi. Mielenkiintoisin tilanne minulla oli U15 +90 toisessa pronssiottelussa, jossa vastakkain oli kaksi puolalaista. Ottelussa mentiin jatkoajalla tilanteessa, jossa molemmilla ottelijoilla oli kaksi shidoa. Jatkoajalla toinen ottelijoista teki noin 3-4 kertaa todella huonon seionage yrityksen, joista kolmesta tarjosin shidoa avustaville. Avustavat eivät kerenneet reagoida näihin minun shidoihin, kun dirikat juoksivat paikalle ja eivät hyväksyneet minun ratkaisuani. Lopputulemana oli se, että toiselle ottelijalle annettiin (dirikoiden toimesta) shido passiivisuudesta. Olin jatkoajalla pelkkänä nukkena tatamilla ja tämä jos jokin ärsytti. Ottelun jälkeen sain kyllä kollegoilta tukea, että minun tuomioni olisi ollut oikea ratkaisu. 

Harri: 

Päivä oli selvästi lyhyempi kuin lauantai. Ottelut menivät mukavasti joustavasti ja oma linja säilyi hyvin koko päivän ajan. Muutos lauantaihin otteluihin oli, että illan finaaleissa ei käyty pronssiotteluita, vaan ne käytiin jokaisella matolla muiden otteluiden lomassa. Illan finaaleissa pääsin poikien -46 kiloisten matsiin keskelle. Ottelu oli hyvin tasainen, molempien yrittäessä vuoronperään, ilman pisteitä. Ottelusta käytiin matossa pitkiä aikoja. Ratkaisu saatiin lopulta urheilullisesti heitolla vasta jatkoajan 3 minuutilla.

Dirikoiden toiminta joissakin tapauksissa oli liian räikeää, vaikka alkupuhuttelussa todettiin, että dirikat eivät puutu tuomioihin vasta kun pyydettäessä. Hyvin usein tuli tilanne, jossa dirikka tuli taakse toteamaan, että kelaa, hän haluaa nähdä edellisen tilanteen. Tuomioihin ei kuitenkaan tullut muutoksia, kun ehkä yhteen 50 tapauksesta. Tämä välillä häiritsi joissakin tapauksissa tuomitsemista ja aiheutti sen, että esim. puolalaiset katsoivat ennemmin dirikkaa kun pöydän takana olevia tuomareita antaessaan epävarmaa tuomiota.

Kokonaissaldona viikonlopulta oli noin 45 ottelua keskellä ja noin 80 ottelua pöydän takana. Vaikka päivät olivat pitkiä, niin erittäin hyvä kokemus. Pitkän päivän aikana huomasi, kuinka oman toimintakyvyn ja virkeyden ylläpito nousee ensiarvoisen tärkeäksi.

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä kisa, johon suositellaan suomalaisia tuomareita osallistumaan. Kisa vastaa tasoltaan meidän Samurai Cup / nuorten SM kisoja ja on hyvin sopiva niin B- kuin A-tuomareillekin, jotka haluavat kokea hyvätasoisen ulkomaisen kisan.

Henri Mylly ja Harri Pelkonen

 

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa